Vaimo nukkui - mies raiskasi ja kuvasi kaiken kännykällään

Yhdysvaltalainen mies on todettu syylliseksi nukkuvan vaimonsa raiskaamiseen. Vaimo oli luultavasti huumattu rikoksen aikana.

Uutistoimisto Reuters kertoo, että mies tuomittiin kahdeksaksi vuodeksi kotiarestiin. Hän saa olla vain töissään tai kotona, ja hänen liikkkumistaan seurataan GPS-paikantimen avulla.

Mies joutui syytteeseen vuonna 2011, kun hänen vaimonsa kertoi löytäneensä miehen puhelimesta kolme seksivideoa, jotka oli kuvattu hänen nukkuessaan. 

Nainen sanoo epäilleensä, että hänen miehensä oli huumannut häntä, sillä hän alkoi usein heräillä sulava tabletti suussaan.

Naisen mukaan mies oli ensin kieltänyt teon, mutta myöntänyt myöhemmin huumaamisen ja harrastaneensa seksiä hänen ollessa tajuttomana.


Lue myös:

    Uusimmat