Vaihtotaseen ylijäämä laski 7,9 mrd euroon

Suomen vaihtotaseen ylijäämä nousi Suomen Pankin julkaisemien tietojen mukaan viime vuonna 7940 miljoonaan euroon. Ylijäämä supistui 2610 miljoonaa euroa edellisvuoden 10550 miljoonasta eurosta. Joulukuussa vaihtotase oli 970 miljoonaa euroa ylijäämäinen.

Vaihtotaseylijäämän pieneneminen johtui ulkomaankaupan ylijäämän laskusta. Maksutasetilaston mukainen kauppataseen ylijäämä laski viime vuonna 13590 miljoonasta eurosta 11860 miljoonaan euroon. Palvelukaupan alijäämä kasvoi 1640 miljoonasta eurosta 1710 miljoonaan euroon.

Pääomanliikkeet olivat joulukuussa 1770 miljoonaa euroa tuontivoittoiset. Koko viime vuonna pääomaa vietiin nettomääräisesti 4600 miljoonaa euroa. Suorat sijoitukset Suomesta ulkomaille laskivat viime vuonna 8100 miljoonasta eurosta 7290 miljoonaan euroon. Ulkomailta tehtiin suoria sijoituksia Suomeen 2410 miljoonaa euroa, kun ne vuotta aiemmin olivat 8410 miljoonaa euroa. Arvopaperisijoituksina pääomaa vietiin nettomääräisesti 740 miljoonaa euroa ja muina sijoituksina 15630 miljoonaa euroa.

Suomen edellisvuoden lopun 1390 miljoonan euron nettovelka ilman oman pääoman eriä, pääosin ulkomaille myytyjä osakkeita, kääntyi viime vuonna 8890 miljoonan euron saamiseksi. Koko ulkomainen nettovelka laski 36610 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli 48550 miljoonaa euroa. Osakkeita palasi maksutasetilaston tietojen mukaan viime vuonna ulkomailta Suomeen nettomääräisesti 1019 miljoonan euron arvosta. Myynnit ulkomaille nousivat 30533 miljoonaan euroon.

Osakkeita ostettiin takaisin Suomeen 31552 miljoonan euron arvosta. Ulkomaille myytyjen suomalaisten osakkeiden markkina-arvo laski Helsingin pörssin keräämien tietojen mukaan viime vuoden lopussa 84730 miljoonaan euroon. Vuotta aiemmin se oli 94820 miljoonaa euroa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat