Vahingonkorvausten saaminen vie pahimmillaan vuosia

Oikeuskäsittelyn alkaessa itse rikoksesta on vierähtänyt yleensä vähintään puoli vuotta ja rikosvahinkojen saaminen voi venyä vielä vuosia, jos tuomiosta valitetaan ylempiin oikeusasteisiin tai korvauksia on haettava valtiolta.

Maksuvelvollisuus on ensisijaisesti rikoksentekijällä, mutta käräjäoikeuden tuomion jälkeen uhri voi hakea korvauksia myös valtiolta. Valtiokonttorissa käsittelyaika on kuitenkin lähes yhdeksän kuukautta ja kuuden kuukauden tavoite nähdään realistisena vasta muutaman vuoden päästä.

- Käsittelyaika on rikoksen uhrin kannalta aivan liian pitkä, vahingonkorvauspalvelujen linjanjohtaja Marja-Liisa Taipale Valtiokonttorista myöntää.

Taipaleen mukaan viive johtuu osittain vuonna 2006 voimaantulleesta rikosvahinkolain uudistuksesta, jonka vaatimat toimenpiteet verottavat aikansa.

- Me joudumme käsittelyn aikana useasti myös pyytämään erilaisia selvityksiä tahoilta, esimerkiksi vakuutusyhtiöiltä ja toisilta viranomaisilta. Useasti on myös niin, että joudumme näiltä hakijoilta pyytämään paljon täydennystä tähän heidän hakemukseensa, Taipale kertoo.

Oikeus valtion vartoista maksettavaan korvaukseen on toissijainen. Tämän vuoksi hakijan on ilmoitettava hakemuksessan, onko hän saanut vahingosta korvausta rikoksen tekijältä tai muun lain tai vakuutuksen perusteella.

"Harvoin saa kaikkea takaisin"

Rikosuhripäivystyksen toiminnanjohtaja Petra Kjällmannin mukaan rikoksen uhri saa harvoin takautuvasti rahojaan takaisin, sillä tuomioistuimen tuomitsemat määrät eivät sido Valtiokonttoria, joka vastaa valtion korvauksista.

Linjanjohtaja Taipaleen mukaan Valtiokonttori maksaa korvauksen pääsääntöisesti tuomioistuimen mukaisesti ja perustelee poiketessaan päätöksensä syyt.

- Tuomioistuinhan soveltaa omassa käsittelyssään vahingonkorvaslakia, jolla määritetään se vastuu rikoksen tekijälle eli hänen korvausvelvollisuutensa ja vahingonkorvauslaki on jonkin verran laajempi kuin rikoslaki, jonka perusteella sitten valtiokonttori maksaa nämä korvaukset, Taipale kuvaa.

Viime vuonna Valtiokonttori maksoi korvauksia 10,3 miljoonaa euroa. Kivusta ja särystä maksettiin 3,2 miljoonaa euroa ja pysyvästä viasta ja haitasta tai pysyvästä kosmeettisesta haitasta kummastakinmiljoona euroa.

"Korvauksia täytyy osata vaatia"

Vahingonkorvausta ei tuomita, jos rikoksen uhri ei ole osannut vaatia sitä, ja rahojen perääminenkin vaatii uhrilta aktiivisuutta. Ensimmäisen kerran vahingonkorvausvaatimuksesta kysytään poliisikuulusteluissa.

- Uhrin pitää itse hakea ja tietää mitä hän hakee, kuinka paljon hän voi hakea, missä vaiheessa ja keneltä. Koko ajan syntyy kuluja, esimerkiksi terveydenhuollosta ja ne hänen on ensin pystyttävä maksamaan itse, luettelee rikosuhripäivystyksen toiminnanjohtaja Petra Kjällman.

Poliisilla on velvollisuus kertoa jo kuulusteluissa myös Valtiokonttorilta haettavasta korvauksesta.

- Poliisin esitutkintalomakkeissa on kohta, jossa kerrotaan rikoksen uhrin oikeudesta korvaukseen ja valtiokonttorin haettavista korvauksista, Taipale sanoo.

Oikeustien monimutkaisuuden vuoksi rikosuhripäivystyksessä suositellaan toisinaan rikosvahinkojen viemistä sovitteluun. Sovitteluneuvottelussa tavoitteena on saada molempia osapuolia tyydyttävä sopimus vahingonkorvauksesta ilman tuomioistuinkäsittelyä.