Vähimmäisturva riittää vain lapsiperheille

Vain lapsiperheet tulevat Stakesin selvityksen mukaan toimeen yhteiskunnan tarjoamalla vähimmäisturvalla. Muille nykyinen toimeentulotukinormi on selvästi alhaisempi kuin se, mitä kansalaiset pitävät sopivana.

poikia leikkimassa

Kansalaiset sekä kansanedustajat olisivat valmiita suomaan vähäosaisillekin kohtuullisen toimeentulon. Sen sijaan erityisesti elinkeinoelämän johtotasolla, mutta myös hallinnon virkamieskunnassa ollaan hyvin kitsaan linjan kannalla. Stakesin ja Kuluttajatutkimuksen laajassa Vähimmäisturvaprojektissa arvioidaan vähimmäisturvan tasoa, selvitetään väestön käsityksiä sopivasta tasosta sekä lasketaan, mitä eläminen todellisuudessa maksaa.

Lapsiperheiden kulutus erilaista

Tutkimuksen mukaan juuri kukaan ei näyttäisi tulevan toimeen nykyisen vähimmäisturvan varassa. Poikkeuksena ovat kuitenkin useampilapsiset perheet, joita kohtaan nykyinen minimiturva on koettuun minimitarpeeseen nähden anteliaampi. Toisaalta lapsiperheen kulutustottumukset ovat myös erilaisia kuin aikuistalouksien. Tutkija Mirja Viitasalon mukaan esimerkiksi ruokaan ja juomaan lapsiperheissä käytetään henkeä kohti selvästi vähemmän, koska syöminen ja juominen kodin ulkopuolella on harvinaista. Vaatemenoissa lapsiperheet sen sijaan saattavat jopa ohittaa aikuisperheen.

Kansalaiset solidaarisia


Myös kansalaisten mielipiteet tukevat lapsiperheitä suosivaa linjaa. Lapsiperheitä halutaankin tukea muita enemmän, sanoo tutkimusprofessori Matti Heikkilä Stakesista. Muutenkin kansalaisilta löytyy edelleen solidaarisuutta huono-osaisia kohtaan. Myös kansalaisten valitsemat kansanedustajat ovat valitsijoiden kanssa samoilla linjoilla. Sen sijaan elinkeinoelämän ja hallinnon eliitti olivat niukan linjan kannalla. Heidän mielestään vähäosaisille riittäisi varsin hyvin sosiaaliturva.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat