Vähimmäistuomio raiskauksesta nousee vuoteen

Tasavallan presidentti on vahvistanut uudet mm. seksuaalirikoksia koskevat rikoslain säännökset, jotka tulevat voimaan ensi vuoden alusta. Nykyinen väkisinmakaamista koskeva säännös korvautuu raiskausta koskevalla säännöksellä. Vähimmäistuomio raiskauksesta nousee puolesta vuodesta vuoteen.

Törkeästä raiskauksesta eli ruumiinvamman, vakavan sairauden tai hengenvaarallisen tilan aiheuttamisesta vähimmäistuomio on kaksi vuotta. Raiskaus on törkeä myös, jos sen tekevät useat tai siinä aiheutetaan erityisen tuntuvaa henkistä ja ruumiillista kärsimystä. Törkeäksi teon tekee myös raaka, julma tai nöyryyttävä tekotapa tai ampuma- tai teräaseen käyttö.

Lieventävien asianhaarojen vallitessa tehty teko katsotaan pakottamiseksi sukupuoliyhteyteen. Lieventävä seikka voi olla väkivallan käytön vähäisyys. Tästäkin rikoksesta seuraa aina vankeutta, mutta enimmäisrangaistus on kolme vuotta kun se raiskauksesta on kuusi vuotta. Termiä "lievä raiskaus" ei laissa ole.

Uusi laki tekee lapsipornon hallussapidon rangaistavaksi. Muita kuin seksuaalirikoksia koskevat uudistukset tekevät mm. todistajan uhkaamisen rangaistavaksi. Rangaistavaksi tulee myös se, jos antaa sakon määräämistä varten olennaisesti vääriä tietoja maksukyvystään.

Lue myös:

    Uusimmat