Vähemmistövaltuutettu: Romanien syrjintä vaikeutui

Nyt esiin nousseet tapaukset osoittavat vähemmistövaltuuteun mukaan sen, että romaneita syrjitään edelleen Suomessa.

Romanien syrjinnästä asuntoasioissa annettiin viime viikolla kaksi ratkaisua, jotka vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalaisen mielestä vahvistavat syrjintäkieltoa.

Toisessa määrättiin ensimmäistä kertaa uhkasakko; sen sai Himangan kunta, joka jätti asunnottoman romaniperheen ilman vuokra-asuntoa. Toisen tapauksen valtakunnansyyttäjä oli palauttanut uuteen syyteharkintaan, ja seurauksena oli sakkotuomio Kolarin kunnanhallitukselle, joka halusi isännöitsijän selvittävän, mitä mieltä muut asukkaat olisivat naapurin romaniperheestä.

Vähemmistövaltuutettu arvioi, että langettavat päätökset eivät ole vain yksittäistapauksia.

-Niistä näkyy se selvä asia, että ihmiselle ei voi jättää antamatta asuntoa sen takia, että hän on romani, Puumalainen kiteyttää. Hänen mukaansa tapaukset osoittavat, että romaneita syrjitään edelleen Suomessa. Annetut ratkaisut voivat myös vahvistaa romanien luottamusta yhdenvertaisuuslakiin ja viranomaisiin.

Romaneilta tulee vuosittain useita kymmeniä valituksia asuntoasioihin liittyvästä kohtelusta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat