Vähemmistövaltuutettu: Kerjäämiskielto olisi syrjivä

Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet pitää sisäministeriön työryhmän ehdottamaa kerjäämisen kieltävää esitystä syrjivänä ja on huolestunut kerjäämisen kieltämisen seurauksista.

- Näissä olosuhteissa kerjäämisen kieltäminen on yhdenvertaisuuden kannalta ongelmallinen. Käytännössä kiellon kohteena ovat romanit, vaikka kerjääminen kiellettäisiinkin kaikilta. Perustuslaissa säädetty syrjintäkielto koskee myös sellaisia toimenpiteitä, jotka välillisesti johtavat syrjivään lopputulokseen, Biaudet sanoo.

Biaudet on myös huolestunut siitä, että mahdollinen kerjäämiskielto vahvistaa leimaavia käsityksiä romaneista, lisää romanivastaisuutta ja kääntyy myös Suomen romaniväestöä vastaan.

- En pidä muutosta järjestyslakiin hyödyllisenä. Poliisilla on jo mahdollisuus puuttua rikolliseen toimintaan ja häiritsevään kerjäämiseen. Kerjäämisen kieltäminen ei poista itse ongelmaa, eli romanien heikkoa asemaa EU:ssa ja erityisesti Itä-Euroopan maissa. Olen oikeusministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön kanssa samaa mieltä siitä, ettei kerjäämistä tulisi kieltää, Biaudet toteaa.

Lue myös: sekä

Uutisen kommentointimahdollisuus on poistettu epäasiallisten viestien takia

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat