Vähävaraisten joulujuhla tarvitsisi isommat tilat

Heikki Hursti jatkaa isänsä Veikko Hurstin luomaa perinnettä, joka tarjoaa pääkaupunkiseudun vähävaraisille juhlat jouluaattona ja itsenäisyyspäivänä. Heikki Hurstin mukaan tällaisten tapahtumien tarve ei vähene, se pikemminkin kasvaa.

- Olenkin miettinyt, että jouluaaton juhla vaatisi Kisahallia isommat tilat. Siten vähävaraiset, jotka eivät pysty rakentamaan omaa joulua kotona, voisivat tulla koko perheenä juhlimaan.

Hursti haluaa samalla muistuttaa, että hänen isännöimänsä joulujuhla ei suinkaan ole lajissaan ainoa Suomessa. Vähävaraisille järjestetään joulujuhlia myös muissa kaupungeissa.

Hurstin mukaan köyhien auttaminen tulee mahdolliseksi kahdesta syystä.

- Ensinnäkin tähän työhön on helppo löytää vapaaehtoisia. Jouluaaton juhlaankaan ei voitu edes ottaa töihin kaikkia vapaaehtoisia.Toinen ratkaiseva tekijä on se, että saamme lahjoituksina ruokaa jaettavaksi sekä varoja.

Näistä syistä voi Heikki Hurstin mielestä sanoa, että Suomessa myös parempiosaiset ymmärtävät vähävaraisten tilannetta.

- Yleensä ymmärretään, että vaikeaan elämäntilanteeseen joutunut ei ole aina aiheuttanut ongelmiaan itse. Taustalla voi olla sairaus, traagiset elämäntapahtumat tai työn menetys.

Sisään kätellään noin 1500 ihmistä

Puoliltapäivin Helsingin Kisahallissa alkaneeseen kodittomien joulujuhlaan on keräntynyt tänäkin vuonna runsaasti ihmisiä.

Sisään kätellään arviolta 1500 ihmistä.

- Kyllä kävijöiden suuri paljous kertoo siitä, että osa Suomen kansasta voi huonosti, sanoo juhlan työntekijöihin lukeutuva Anneli Kulju.

Hänellä on varaa puhua asiasta: Kulju on nyt jo 27:ttä kertaa vapaaehtoisena työssä Hurstin joulujuhlana tunnetussa tapahtumassa.

- Näinä vuosina tämän juhlan kävijäkunta on muuttunut. Väki on siistiytynyt, nyt mukana on paljon myös perheellisiä ja opiskelijoita.

Onko käynyt niin kuten on väitetty, onko köyhyys on keskiluokkaistunut?

Hurstin jouluaaton vieraisiin lukeutuu noin 55-vuotias mies, jonka mielestä Kisahallin juhla on "monelle tuiki tarpeellinen".

- Tätä pitää ajatella sosiaalisena tapahtumana. Moni näkee täällä tuttujaan.

Hänen mielestään Kisahallinkin aattojuhlaan kuuluu oleellisesti kristillinen sanoma.

- Kyllä hiljentyminen on joulun aikaan tarpeen, sanoo mies, joka kertoo olleensa aiemmin kaksi kertaa työntekijänä Hurstin juhlassa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat