Vähäsateinen alkuvuosi näkyy pohjavesissä

Pohjaveden pinta on laskussa kaikkialla Suomessa. Keskimäärin se on nyt vajaat puoli metriä ajankohdan keskimääräisen tason alapuolella. Pahimmilla alueilla Etelä-Suomessa laskua on mitattu reilussa kuukaudessa jopa 60 senttiä.

Pohjaveden pinta on rivakassa laskussa, mutta kuivan kesän piikkiin sitä ei pelkästään voi laittaa. Pohjavesialueilla korjataan nyt talven ja kevään satoa. Ja vaikka sateita pian saataisiinkin, pohjavesikerroksiin ne ehtivät vasta kuukausien kuluttua.

- Jos nyt alkaisi sataa, niin kolmesta kuukaudesta vuoteen kestäisi, alueesta ja hiekkakerroksen vahvuudesta vähän riippuen, Jukka Painilainen Somerolta arvioi veden ehtimistä pohjavesikerroksiin.

Suomen ympäristökeskuksen reilun viikon vanhan tiedotteen mukaan pohjavesi oli kesäkuussa 10-30 senttiä ajankohdan keskiarvon alapuolella. Tällä viikolla Syke arvioi lukeman olevan jo lähempänä puolta metriä, kun toukokuussa oltiin vielä keskiarvolukemissa.

Oivallisesti kahden harjun välimaastoon sijoittuvalla Somerolla vajaus on 20 ja 40 sentin välissä. Vettä riittää vielä pitkään, mutta kuiva alkuvuosi ja kuiva kesä ovat kuitenkin tuoneet jo mieleen poikkeuksellisen kuivan kevään ja kesän 2003, jolloin Lounais-Suomessa pohjavesi laski 1,5 metriin alle normaalitason.

- Kyllä tämä on hiukan normaalia kuivempi ollut kesä tähänkin saakka, ja jos jatkuu, niin siitä voi tulla hyvinkin kuiva kesä niin kuin oli vuonna 2003, Simo Koskinen Someron Vesihuollosta kertoo.

Jos kuivuus ja helle jatkuvat, eivätkä pohjavesivarannot täyty, kuluttajien asema käy tukalaksi viimeistään syksyllä, pintaveden varassa olevilla paikkakunnilla jo ennen sitä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat