Vaativat hoidot Suomen valttina, Aasia terveysturismin edelläkävijä

Suomi yrittää saada osansa niistä miljardeista, jotka pyörivät kansainvälisen terveysturismin ympärillä.

Työ- ja elinkeinoministeriön teettämän tutkimuksen mukaan terveysturismi voisi synnyttää Suomen julkisen terveydenhuollon kylkeen jopa miljardibisneksen seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Bisneksen ylivoimainen edelläkävijämaa on Singapore – viiden miljoonan kansalaisen kaupunkivaltiossa käy itseään hoidattamassa peräti miljoona ulkomaalaista vuodessa.

Myös Intia ja Thaimaa ovat profiloituneet viime vuosina terveysturismin kehtoina.

– Jos puhutaan lähialueista, niin esimerkiksi Saksa ja Israel ovat selvästi Suomea edellä, kertoo HYKSin yksityissairaalan Hyksin oy:n toimitusjohtaja Janne Aaltonen.

Suomen kilpailuvaltti vaativissa hoidoissa

Aaltonen ei pidä realistisena sitä, että Suomi voisi kilpailla potilasmäärissä esimerkiksi Saksan kanssa.

– Sen sijaan voimme nousta tulevaisuudessa edelläkävijäksi, kun puhutaan hoitojen suhteen kaikkein vaativimmasta ja arvostetuimmasta lääketieteestä.

Esimerkeiksi Aaltonen listaa muun muassa neurokirurgian, lasten sydänkirurgian ja robottikirurgian urologiassa.

Kosmeettisia kirurgipalveluja ei HYKSin yksityissairaala aio tarjota.

– Toimintamme keskittyy vaativaan plastiikkakirurgiaan, kuten esimerkiksi huuli- ja suulakihalkioiden leikkauksiin.

Asiakkaita odotetaan idästä

Eilen ensimmäiset potilaansa leikannut HYKSin yksityissairaala tavoittelee tälle vuodelle noin 5 000 potilaan kävijämääriä.

– Näistä suurin osa on kuitenkin vielä vastaanottokäyntejä, varsinaisia toimenpiteitä tehtäneen tänä vuonna muutama sata, sanoo Aaltonen.

Hyksin oy:n ensisijaisia markkina-alueita ulkomailla ovat Venäjä, entiset IVY-maat sekä Baltian maat.

– Arvioimme, että ulkomaalaisten asiakkaiden osuus leikkaushoidoissa tulee olemaan reilun 50 prosentin luokkaa, sanoo Aaltonen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat