Vaasassa teollisuusvakoilua

Wärtsilä Finlandin Vaasan-tehtailla on paljastunut teollisuusvakoilutapaus.

Sanomalehti Pohjalaisen mukaan vakoilusta epäillään ainakin yhtä laivamoottoreita ja dieselvoimaloita valmistavan Wärtsilä Finlandin tehtaan työntekijää. Tapaukseen saattaa olla sekaantunut myös muita henkilöitä.

Vaasan-tehtaalla työskentelee noin 1 500 työntekijää. Lisäksi yrityksen Turun tehtaalla työskentelee lähes 700 ihmistä. Yhtiön tuotannosta menee vientiin peräti 97 prosenttia.

Yrityksen johto on tapauksesta hyvin niukkasanainen. Vastaavia tapauksia ei yhtiön historian aikana kuitenkaan ole aiemmin tullut esiin, kertoo toimitusjohtaja Heikki Miilumäki.

Wärtsilällä useita tehtaita

Wärtsilällä on viisi tehdasta, jotka valmistavat laajan valikoiman keskinopeita ja nopeakäyntisiä moottoreita asiakkaille ympäri maailmaa. Kukin tehdas toimii yhden tai kahden moottorityypin osaamiskeskuksena. Tarvittaessa niihin pystytään siirtämään myös jonkin muun tehtaan tärkeimpien moottorityyppien tuotantoa. Kustakin Wärtsilä-moottorista vastaa siihen parhaiten perehtynyt osaamiskeskus eli tuotetehdas. Wärtsilän tehtaat sijaitsevat Turussa ja Vaasassa, Hollannin Zwollessa, Ranskan Mulhousessa ja Italian Triestessä.

Hidaskäyntisten Sulzer-moottoreiden tuotannosta vastaavat lisenssivalmistajat sekä Wärtsilän Triesten-tehdas Italiassa. Wärtsilä Switzerland on hidaskäyntisten moottoreiden teknologiaan erikoistunut osaamiskeskus.

Konsernilla on myös kokoonpanotehtaat Japanissa, Intiassa, Espanjassa ja USA:ssa. Hidaskäyntisten moottoreiden valmistuksesta vastaa 21 lisenssivalmistajaa, mikä mahdollistaa toiminnan kaikissa tärkeimmissä laivanrakennusmaissa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat