Väärennettyjä tuhatmarkkasia enemmänkin

Väärennettyjä tuhannen markan seteleitä on löydetty lisää. Vääriä seteleitä on Lahden poliisin mukaan ilmaantunut nyt toistakymmentä Etelä-Suomen läänin alueella. Seteleitä on löytynyt Orimattilasta, Lahdesta, Hämeenlinnasta ja Helsingistä. Väärennöksiä on paljastunut sekä kaupoissa että pankeissa.

Seteleitä on levitetty kahdella eri numerosarjalla ja poliisi tutkii parhaillaan, liittyvätkö ne viikonvaihteessa ja alkuviikosta Hämeenlinnassa ja Lahdessa tavattujen väärennettyjen tuhannen markan setelien kanssa samaan vyyhteen. Vanhempi konstaapeli Harri Ristamäki Hämeenlinnan poliisista kehottaa rahaa vastaanottavien olemaan tarkkoina, sillä rahat ovat varsin hienoa työtä. Setelit ovat ensi katsomalta aidon näköisiä, mutta kuitenkin hieman suttuisia. Selkein ero aitoon seteliin nähden on, että hologrammista puuttuvat numerot 1000. Hologrammikin on väärissä seteleissä vain kiiltelevä läpyskä. Väärissä rahoissa ei myöskään ole vesileimoja.

Lahdessa löydetty tuhannen markan seteli on ilmeisesti tehty valokopiokoneella. Ylikomisario Aimo Ojanen Lahden poliisilaitokselta uskoo, että seteleitä on liikkeellä useampia. Väärän rahan voi tunnistaa ultraviolettivalolaitteella, mutta parasta on viedä epäilyttävä seteli pankkiin tarkastettavaksi.

Tonneja tehtailtu ennenkin - valuutoista suosituin on dollari

Suomessa on aiemminkin paljastunut tuhannen markan setelien väärennöksiä. Noin vuosi sitten väärentäjä tehtaili mustesuihkukoneella 40 kappaletta tuhatlappusia. Nokialla löytyi vääriä tuhatmarkkasia kuusi kappaletta toukokuussa. Parhaillaan on pidätettynä nokialainen mies epäiltynä väärennettyjen setelien välittämisestä valmistajalta eteenpäin. Epäillään, että nämä setelit on valmistettu ulkomailla.

Hyvien kopiokoneiden jälki on niin tarkkaa, että varsinkin suurten setelien vastaanottajan on syytä olla tarkkana. KRP:n rikosteknisestä laboratoriosta kerrotaan, että väärentäjät täydentävät kopioseteleitään leikkaamalla esimerkiksi savukeaskin alumiinifoliosta ympyrän kuvaamaan aidon setelin ns. kinegrammi-turvatekijää. Poliisin tietoon tuli viime vuonna lähes 130 tapausta, joissa oli kyse väärennetystä rahasta. Väärennetyistä valuutoista suosituin on dollari.

Lue myös:

    Uusimmat