Väärennettyjä 50 euron liikkeellä

Väärennettyjä 50 euron seteleitä on liikkeellä Etelä-Suomessa, jo viidestä kaupungista on löydetty vääriä seteleitä. Hämeenlinnan poliisi on kuulustellut asiasta kolmea miestä. Väärennettyjä seteleitä on tämän vuoden aikana tavattu Suomessa jo noin 300. Tornion poliisi puolestaan ilmoitti, että kaupungissa oli maksettu ostoksia viikonloppuna kolmella 100 euron setelillä.

Väärennettyjä 50 euron seteleitä saattaa olla liikkeellä koko maan laajuisesti. Tähän mennessä niitä on löytynyt Hämeenlinnasta, Tampereelta, Forssasta, Vihdistä ja viimeksi perjantaina Turusta.

Hämeenlinnan poliisi kuulusteli keskiviikkona kolmea miestä epäiltyinä väärien seteleiden levityksestä. Kaikki kolme ovat hämeenlinnalaisia ja heillä on rikostaustaa. Pidätettynä on edelleen vuonna 1970 syntynyt mies.

Setelit eivät kuitenkaan todennäköisesti ole miesten itsensä valmistamia. -Kyseessä on ilmeisen ammattimainen toiminta. Seteleiden alkuperä on edelleen epäselvä. Kaikissa väärennöksissä on sama sarjanumero. Setelit on voitu tehdä Suomessa tai jossain muualla, arvioi rikosylikonstaapeli Aarne Lemmetty Hämeenlinnan poliisilaitokselta.

Poliisin hallussa on tällä hetkellä noin 80 väärennettyä 50 euron seteliä. Niistä lähes 70 löytyi kuulusteltavana olevalta mieheltä. Turun suunnalta perjantaina löytyneet kolme seteliä havaittiin pankin tarkastuksessa. Niiden tarkkaa käyttöpaikkaa ei tiedetä. Poliisin arvion mukaan väärän rahan levittäjiä on enemmänkin.

Väärennökset on melko helppo tunnistaa, sillä ne eivät rikosylikonstaapeli Aarne Lemmetyn mukaan ole kovin korkeatasoisia.

-Esimerkiksi rahan hologrammi on liimattu paperiin. Se tuntuu paksuna käteen. Lisäksi setelin kääntöpuolella oleva numero 50 ei rahaa liikuteltaessa vaihda väriä, totesi Lemmetty.

Väärennettyjä euroseteleitä on tämän vuoden aikana tavattu Suomessa jo noin 300, kun koko viime vuoden aikana väärennöksiä löytyi 181. Eniten on väärennetty juuri 50 euron seteleitä ja toiseksi eniten 200 euron seteleitä. Meillä määrät ovat kuitenkin toistaiseksi vähäisiä. Viime vuonna koko eurojärjestelmästä poistettiin kaikkiaan 167000 väärennettyä seteliä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat