Väärässä paikassa väärään aikaan: Yksi nyrkinisku tappoi nuorukaisen

Australiassa on järkytytty tapauksesta, jossa 18-vuotias nuorukainen sai surmansa tuntemattoman miehen hyökättyä tämän kimppuun kadulla.

Thomas Kelly joutui pahoinpidellyksi viime lauantaina Sydneyssä. Nuori mies oli ollut juhlimassa ystävänsä syntymäpäivää Kings Crossin alueella. Tapauksesta kertoo Herald Sun.

Kelly oli ollut kävelemässä kadulla, kun tuntematon mies oli hyökännyt tämän kimppuun. Mies iski Kellyä kerran rajusti nyrkillä ilman mitään syytä. Kelly oli kaatunut iskun voimasta ja lyönyt päänsä katukivetykseen.

Nuorukainen kiidätettiin tapahtuneen jälkeen sairaalaan ja tälle suoritettiin välittömästi leikkaus. Isku osoittautui kuitenkin kuolettavaksi.

Kaksi päivää myöhemmin Kellyn vanhemmat päätyivät tekemään rankan päätöksen ja kytkivät poikansa elintoimintoja ylläpitävät koneet pois päältä.

Vanhemmat päättivät tuoda tapauksen julkisuuteen toiveenaan että pojan surmaaja saataisiin kiinni.

– Emme halunneet, että Thomas menisi Kings Crossiin tuona iltana, isä Ralph Kelly kertoi Herald Sunille.

– Mutta et voi määräillä 18-vuotiaan pojan tekemisiä. Viimeiset sanat, jotka Kathy ja minä sanoimme hänelle olivat: "Olethan varovainen." Ja hän vastasi: "Älä huoli, olen. Rakastan teitä." Se oli viimeinen kerta kun puhuimme hänelle.

– On aivan käsittämätöntä, että ihmiset voivat tehdä tällaista toisille. Mitä tyydytystä he voivat saada tällaisesta?

Samanlainen hyökkäys vain minuutteja aiemmin

Paikalliset poliisiviranomaiset ovat vedonneet yleisön apuun tekijän tavoittamiseksi.

Poliisin mukaan hyökkääjä oli noin 25-30-vuotias, vaaleaihoinen ja hänellä oli tummat hiukset. Hyökkääjä oli voimakasrakenteinen ja pukeutunut farkkuihin sekä tummaan pusakkaan. Mies oli hyökännyt samaan tapaan myös toisen jalankulkijan kimppuun vain minuutteja aiemmin.

Poliisi on silti rauhoitellut julkisuudessa puheita, jonka mukaan Kings Cross olisi turvaton paikka.

Kings Crossissa viinamyymälän omistava Michael John näkee kuitenkin alueen muuttuneen rauhattomammaksi.

– Täällä näyttää tapahtuvan yhä enemmän raakoja pahoinpitelyjä, joita tekevät metamfetamiinin käyttäjät, John toteaa.

– Ihmiset ovat aineessa päiviä ja menevät sen vuoksi hieman liian pitkälle.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat