Vaaralliset kioskiryöstäjät kiinni Helsingissä

Poliisi on ottanut kolme ihmistä kiinni Lahdessa uudenvuodenpäivänä ja Hämeenlinnassa eilen tapahtuneista R-kioskien ryöstöistä epäiltyinä. Tekijöiden jäljille päästiin runsaiden yleisövihjeiden ja poliisin omien tutkimusten kautta.

Kolmen Romanian kansalaisen kiinniotto tapahtui Helsingissä, ja se sujui rauhallisesti. Esitutkinnan tässä vaiheessa teoista tai niiden motiiveista ei tiedoteta enempää.

Miesten epäillään ryöstäneen kioskin Hämeenlinnassa eilen illalla klo 18.30:n aikaan. Parolantiellä sijaitsevassa kioskissa ollut myyjätär sai ryöstön yhteydessä ainakin käsiinsä vammoja teräaseesta. Samantapainen ryöstö tehtiin Lahdessa Uudenvuoden päivänä. Tällöin ilmeisesti samat miehet ryöstivät Alatorin R-kioskin väkivaltaisesti.

Poliisi on kuvaillut miehiä vaarallisiksi.

- He ovat ottaneet teräaseen heti esille ja käyneet myyjiin käsiksi ilman, että myyjät olisivat tehneet sanottavaa vastarintaa, kertoi rikosylikonstaapeli Ari Pullinen Hämeenlinnan poliisista eilen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat