Vaarallinen palonalku Kajaanin terveyskeskuksessa

Kajaanin terveyskeskuksessa syttyi viime yönä uhkaava palonalku hieman ennen puoltayötä.

Osasto 2:n yhdessä huoneessa syttyi tulipalo, jonka henkilökunta onnistui sammuttamaan jauhesammuttimilla. Palon yhteydessä yksi miespotilas sai pinnallisia palovammoja. Samassa huoneessa olleen toisen potilaan hoitajat evakuoivat ensi töikseen ennen palon sammutusta.

Kajaanin palokunnan tehtäväksi jäi sammutustyön loppuun saattaminen, savutuuletuksen järjestäminen ja rakennuksen tarkistaminen. Tulipalon sammutustöiden yhteydessä ei lähdetty osastolla olleiden noin 50 potilaan evakuoimiseen, koska yövuorossa olleet kolme hoitajaa onnistuivat sammuttamaan palonalun.

-Muille potilaille ei tilanteesta aiheutunut välitöntä vaaraa. Varmistimme, ettei muissa huoneissa ollut savua ja että huoneiden ovet olivat kiinni. Osastolla ei ollut minkäänlaista paniikkia ja vain muutama herännyt potilas kävi huoneensa ovella kysymässä tilanteesta, kertoi öisistä tapahtumista Kajaanin vs. palopäällikkö Hannu Mylly.

Poliisi tutkii palon syttymissyytä, mutta ylilääkäri Esa Jussilan mukaan kyseessä ei ollut tekninen vika.
-Palon syttymisen oli aiheuttanut ihminen, mutta siihen, oliko kyseessä tahallinen vai tahaton teko en ota kantaa. Tässä tapauksessa meillä oli tuuriakin mukana, sillä tilanne oli vaarallinen. Henkilökunnan toiminta oli täysin oikeaa ja ripeää, kiitteli Kajaanin terveyskeskuksen ylilääkäri Esa Jussila.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat