Väärä Facebook! – Suomalaisfirma ohjaa ihmisiä pikavippeihin

Oma virhehän se on. Jos pyrkii yhteisöpalvelu Facebookiin suomalaisella fi-päätteisellä verkko-osoitteella, päätyy pikavippivertailuun.

MTV3 Uutiset muistutti tällä viikolla, että kyseisen verkkotunnuksen takana on jotain muuta kuin yli miljardin käyttäjän yhteisöpalvelu. Tunnettua "facebook"-sanaa hyödyntää Tammisaareen rekisteröitynyt firma.

Yhtä lailla voi kummastella, kun pyrkii fi-päätteellä Twitteriin – ja päätyy koruja myyvään verkkokauppaan.

Fi-päätteisistä tunnuksista vastaavan Viestintäviraston päällikkö Juhani Juselius toteaa, että vastaavankaltaisissa tapauksissa voi olla kyse tavaramerkin tai toiminimen loukkaamisesta.

– Oikeuden ajaminen ei ole viranomaisen vaan yhtiön asia. Oikeudenhaltijan pitäisi esittää tunnuksen siirtämistä itselleen, Juselius sanoo.

Suomalaisia fi-verkkotunnuksia on noin 300 000, joista yrityksillä 80 prosenttia, yksityisillä henkilöillä 13 prosenttia, ja loput julkishallinnolla, puolueilla ja yhdistyksillä.

Fi-tunnuksia säätelevän verkkotunnuslain mukaan tunnus ei saa oikeudettomasti perustua toisen suojattuun nimeen tai merkkiin tai luonnollisen henkilön nimeen.

Ratkaisukäytännön mukaan rekisteröimätön nimi tai tavaramerkki voi olla peruuttamisen perusteena vain silloin, kun se on kiistattomasti vakiintunut. Vakiintumisen pitää olla niin ilmeistä, että ilman siitä esitettävää selvitystäkin Viestintävirasto voi todeta painavan perusteen epäillä verkkotunnuksen olevan suojattu nimi tai merkki.

Lähde: Viestintävirasto

Facebook ei suomalaisissa rekistereissä

Juselius huomauttaa, että fi-tunnuksen pitää perustua suomalaiseen rekisteritietoon, ja maailmalla tunnettu nimi voi hyvinkin olla Suomessa suojaamaton.

Facebookin Euroopan pääkonttori sijaitsee Irlannissa. Suomalaisista tavaramerkkien ja yritysten tietokannoista Facebookia ei löydy, eikä yhtiö ole ollut verkkotunnusasiasta yhteydessä Viestintävirastoon.

Valituksia tunnuksista tulee Viestintävirastoon satakunta vuodessa. Kolmasosa valituksista ratkaistaan valittajan eduksi ja tunnus peruutetaan. Toinen kolmannes valituksista on perusteettomia ja lopuissa tapauksista osapuolet pääsevät keskenään sopimukseen.

– Monessa maassa tunnuksesta vastaa yksityinen toimija, ja kiistat voivat maksaa paljon. Suomalainen verkkotunnus on lailla suojattu ja tapausten käsittely ilmaista, Juselius vertaa.

Monissa muissa Euroopan maissa Facebook löytyy jo kansallistenkin verkkotunnusten alta. Viestintäviraston mukaan yhtiö on hakenut tavaramerkkiä Euroopan tavaramerkkirekisteristä.

Vain yli 20 000 euroa kelpaa?

Entä onko tällainen toiminta suomalaisfirmalle järkevää tai kannattavaa? Miten paljon liikennettä tunnetun nimen käyttö tuo? Tuleeko kauppaan harhautuneista uskollisia asiakkaita?

Puhelu Facebookin suomalaista verkkotunnusta hallinnoivaan firmaan vie puhelinvastaajaan. Yhteydenottopyyntöön ei vastata.

Whois-rekisteritietojen perusteella osoite on rekisteröity 28. elokuuta 2007. Hufvudstadsbladet-lehti kertoi vuonna 2009 firman ilmoittaneen, että vain yli 20 000 euron ostotarjous kelpaa sille.

Myöskään Twitterin suomalaisesta verkkotunnuksesta vastaavasta yhtiöstä ei palata asiaan.

Lue myös:

    Uusimmat