Vaalivoittajan ratkaisi noin 6 000 ääntä

Keskusta nousi tulevan eduskunnan suurimmaksi puolueeksi runsaan 6 000 äänen erolla sosiaalidemokraatteihin. Alustavan laskennan mukaan keskustalle kertyi runsaat 689 000 ääntä ja SDP:lle vajaat 683 000 ääntä.

Keskusta sai 24,7 prosenttia kaikista annetuista äänistä. Kansanedustajapaikkoja sille tuli 55 eli seitsemän enemmän kuin neljä vuotta sitten. Keskusta oli siten vaalien selkeä voittaja.

Kuitenkin myös SDP oli vaalien voittaja. Voitto tosin oli pienempi kuin keskustalla. 24,5 prosentin ääniosuudella se keräsi 53 kansanedustajapaikkaa. Lisäystä viimekertaisesta tuli kaksi paikkaa.

Keskustan ja SDP:n ääniosuuksien ja paikkalukujen vertailulla voi selkeästi huomata, että ainakin tässä tapauksessa Suomen vaalijärjestelmä suosii suuria puolueita.

Kokoomus oli suurin häviäjä

Vaalien suurin häviäjä oli kokoomus. Se menetti kuusi paikkaa, ja uuteen eduskuntaan sille tulee 40 kansanedustajaa. Puolueen saamat runsaat 517 000 ääntä ovat 18,5 prosenttia kokonaisäänimäärästä.

Vihreä liitto ja perussuomalaiset olivat kahden suurimman puolueen ohella vaalien voittajia. Vihreät lisäsivät paikkalukuaan 11:sta 14:ään 8,0 prosentin kannatusosuudellaan. Perussuomalaisten ryhmä on vastedes kolme hengen suuruinen, kun se 1,6 prosentin kannatusosuudella sai kaksi lisäpaikkaa.

Vasemmistoliitto oli yksi vaalien häviäjistä. Sen kansanedustajapaikkojen määrä putosi yhdellä 19:ään. Ääniosuus oli 9,9 prosenttia. Sekä RKP että kristillisdemokraatit menettivät kolme paikkaa. RKP sai 4,6 prosentin ääniosuudella kahdeksan paikkaa. Käytännössä ryhmän koko on yhdeksän, sillä Ahvenanmaan kansanedustaja lasketaan useimmiten RKP:n vahvuuteen.

Kristillisdemokraatit lisäsivät äänimääräänsä yli 37000:lla, ja ääniosuuskin nousi 1,1 prosenttiyksikköä 5,3 prosenttiin. Silti puolue menetti kolme paikkaa ja joutuu tyytymään vastedes seitsemään paikkaan.

RKP:n keskittyminen näkyy

Vaalimatematiikka ja erityisesti vaaliliitot aiheuttavat usein tällaisia erikoisia tuloksia. Kristillisdemokraatit saivat yli 20 000 ääntä enemmän kuin RKP, mutta silti RKP:llä on yksi paikka enemmän uudessa eduskunnassa. Tämä selittyy muun muassa sillä, että RKP on keskittynyt vain neljään vaalipiiriin.

Pienten ryhmien äänisaaliit jäivät varsin vaatimattomiksi. Suomen kommunistinen puolue sai sentään yli 21 000 ääntä eli vajaat puolet perussuomalaisten äänimäärästä. Silti sillä ei ollut mahdollisuuksia edustajanpaikkaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat