Vaalitulosta sulateltiin vappupuheissa

Vapun ensimmäisissä poliittisissa puheissa on arvioitu vaalitulosta ja edessä olevia hallitusneuvotteluja.

SDP:n kansanedustajan Erkki Tuomiojan mielestä vaalituloksessa näkyy ennen muuta suomalaisten enemmistön huoli eriarvoisuuden kasvusta.

Tuomiojan arvion mukaan tuloksessa heijastuvat myös arvostelu Portugalin tukipakettia kohtaan ja suvaitsemattomuuden kasvu, mutta niiden merkitys ei ollut ratkaiseva.

Ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen (kesk) ennustaa, että useimpia pienkuntia uhkaa lakkauttaminen. Väyrysen mielestä perussuomalaiset antoivat katteettomia lupauksia, joita he eivät pysty toteuttamaan.

Puolustusministeri Jyri Häkämies (kok) kiirehtii työmarkkinajärjestöiltä päätöksiä työelämän keskeisistä kysymyksistä.

- Ei ole enää mitään vaalitaktista syytä lykätä isoja Suomen tulevaisuuden kannalta tärkeitä päätöksiä, Häkämies vetosi SDP:hen ja ay-liikkeeseen.

Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Risto Kalliorinne epäilee, että valtiontaloudesta annetaan todellisuutta synkempää kuvaa, jotta uuden hallitusohjelman leikkauslistoja olisi helpompi perustella.

(MTV3 - STT)

Katso Matti Maunun juttu (Seitsemän uutiset 1.5.2011)

Lue myös:

    Uusimmat