Vaalitaisto maksoi kansanedustajille entistä enemmän

Anneli Jäätteenmäki käytti eniten rahaa eduskuntavaalikampanjaansa.

Kansanedustat käyttivät tänä keväänä vaalitaistoon enemmän rahaa kuin viime vaaleissa. Tänään julkaistujen vaalirahoitusilmoitusten mukaan eduskuntaan päässeet käyttivät neljäkymmentä prosenttia enemmän rahaa kuin neljä vuotta sitten.

Kaikkiaan tähän mennessä saatujen ilmoitusten mukaan vaalitaisteluun upposi 5 216 602 euroa. Edustajaa kohden tämä teki 27 000 euroa. Neljä vuotta sitten eduskuntaan pääsi vajaalla vielä 20 000 eurolla.

Kansanedustajien ilmoitukset eivät rahojen tarkkaa lähdettä paljasta. Pääpiirteet kuitenkin paljastuvat. 40 prosenttia on peräisin omasta pussista, seuraavana tulevat yritykset ja sitten säätiöt sekä puolueet. Loppu oli erilaista taulukauppaa ja yksityisiä lahjoituksia.

Yritykset sijoittivat kaikkiaan ainakin runsaat 1,1 miljoonaa euroa eri ehdokkaiden vaalikampanjoihin. Todellisuudessa summa on vielä suurempi, että osa oli kirjannut seminaaritulot yritystukiin, osa taas muut osastoon. Eniten rahaa yritysmaailmasta ilmoittivat saaneensa Ilkka Kanerva, Jan Vapaavuori, MarkkuLaukkanen, Petri Neittaanmäki, Kalevi Olin ja Heikki A Ollila.

Lain mukaan lahjoittajan nimi on ilmoitettava, jos summa on 1 700 euroa suurempi. Vain 11 yritystä ylitti tämän rajan. Nimellään lahjoittaneiden osuus oli 3 prosenttia yritystuista.

Eniten rahaa tämän vuoden vaalitaisteluun käytti pääministeri Anneli Jäätteenmäki, 70689,20 euroa. Jäätteenmäen jälkeen eniten rahaa käyttivät Lasse Hautala 67 782 euroa, Arto Bryggare 66 639 euroa, Susanna Haapoja 65 250 euroa ja Aulis Ranta-Muotio 59 900 euroa.

Nämä edustajat puolestaan pääsivät kaikkien vähimmällä rahalla eduskuntaan: Jyrki Kasvi (6 775 euroa), Saara Karhu (6 808 euroa), Janina Anderson (euroa 7 800), Seppo Särkiniemi (8 500 euroa) ja Anne Sinnemäki (8 830 euroa).

Lipponen: 42 505 euroa

Jäätteenmäen kilpakumppani SDP:n puheenjohtaja Paavo Lipponen kulutti 42 505 euroa. Kumpikaan ei pannut ilmoitusten mukaan lainkaan omia rahojaan likoon. Jäätteenmäki kertoo saaneensa yksityisiltä henkilöiltä 2820 euron ja yrityksiltä 7150 euron verran tukea. Ilmoituksessa on eritelty suurin yksittäinen lahjoittaja Valio Oy, joka tuki kampanjaa 2500 eurolla. Valtaosan vaalirahoituksestaan Jäätteenmäki sai Turvallisesti huomiseen -talousseminaarin tuotoista. Niitä kertyi 41 050 euron edestä. Taidemyynnistä puoluejohtaja sai 11 600 euroa ja Sillanrakentaja -kirjasta kilahti kampanjakassaan 6569 euroa.

Lipposen ilmoituksen mukaan hän sai yksityishenkilöiltä 3205 euroa ja yrityksiltä 6100 euroa. Puoluejärjestöt tukivat kampanjaa 7100 euron edestä. Etujärjestöiltä, säätiöiltä, yhdistyksiltä tai vastaavilta heltisi 14 000 euroa. Myös Lipponen rahoitti vaalityötä seminaarilla. Viestintää ja vuorovaikutusta -seminaari tuotti 12 000 euroa.

Neljä kansanedustajaa jätti ilmoittamatta eduskuntavaalien vaalirahoituksensa määräaikaan mennessä.

(MTV3-STT)

(Yhdeksän uutiset 19.05.2003).

Lue myös:

    Uusimmat