Vaaliremontista löytyi alustava sopu

Hallitusneuvotteluja rasittanut kiista eduskuntavaalien vaalitavan uudistamisesta on ratkeamassa. Vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäki sanoo, että vaalilaista on alustava yhteisymmärrys.

SDP:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen mukaan neuvotteluissa on "pystytty hahmottamaan sellaista kokonaisuutta, joka sopii kaikille osapuolille". SDP:lle ei ole kelvannut jo kertaalleen eduskunnassa hyväksytty ääntenlaskennan uusi tapa, mitä taas erityisesti vihreät ajoivat viime vaalikaudella.

Nyt vihreät ovat pyrkineet varmistamaan, että myös uudelleen sorvattu malli parantaa pienempien puolueiden asemaa.

Hallitusneuvottelija Jyrki Katainen (kok) paljasti, että hallitusneuvottelijat ovat varautuneet neuvottelujen venymiseen yli seuraavankin viikonlopun. Puoluejohtajat ovat keskustelleet siitä, että koulujen päättäjäisviikonloppuna neuvotteluissa pidettäisiin tauko, jos työ on vielä silloin kesken.

Neuvottelujen etenemistä on jarruttanut se, että puolueilla ei ole vieläkään yhteistä näkemystä siitä, millaisissa talouden raameissa tulevan vaalikauden päätöksiä tehdään. Vasta kun se tiedetään, voidaan ryhtyä päättämään esimerkiksi siitä, miten ja missä aikataulussa perusturvaa parannetaan.

Katainen ei suostunut ennakoimaan, milloin yhteinen talousraami on kasassa.

Mies Lontoosta saapui mukaan

Tänään Säätytalolle asteli uusi kovan luokan neuvottelija. Ex-kansanedustaja Jari Koskinen (kok) ottaa muutaman päivän ajaksi poistumaan joutuneen Timo Jaakkolan (kok) paikan. Jaakkola on vastannut puolueen neuvotteluryhmässä maa- ja metsätalousministeriön asioista.

Koskinen toimi lyhyen aikaa maa- ja metsätalousministerinä Paavo Lipposen (sd.) kakkoshallituksessa. Olisiko hän sopiva samalle paikalle Kataisen hallitukseen?

– Kyllä hän tuli ihan pyyteettä ja palkatta neuvottelemaan, Katainen väisteli kysymyksen tiedotustilaisuudessaan.

Edellisissä hallitusneuvotteluissa neljä vuotta sitten Koskinen oli kokoomuksen keskeisiä henkilöitä. Monille yllätyksenä hän jäi kuitenkin ilman ministerinpaikkaa.

Koskinen jätti eduskunnan pari vuotta sitten ja siirtyi kansainvälisiin pankkitehtäviin Lontooseen.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat