Vaalirahoituksessa alkaa uusi kuri

Vaalirahoitukseen epäselvyyksiä korjataan tästä päivästä lähtien uudella lainsäädännöllä.

Puolueella, ehdokkaalla, ja hänen taustaryhmillään on velvollisuus ilmoittaa yksittäinen tuki ja sen antaja, jos rahoituksen määrä kuntavaaleissa on yli 800 euroa ja muissa vaaleissa yli 1500 euroa. Ilmoitus tulee tehdä myös seminaarien, palvelujen tai esimerkiksi taulukauppojen muodossa kerätystä vaalituesta.

Tavanomaista talkootyötä ei tarvitse ilmoittaa, ja pienemmän tuen antajan saa ilmoittaa vain hänen suostumuksellaan.

Lakia sovelletaan syksyn aikana käynnistyvässä eduskuntavaalikampanjoinnissa.

Suuriakin summia saa yhä lahjoittaa

Puolue tai sen taustavoimat saavat ottaa vastaan tukea samalta lahjoittajalta enintään 30 000 euron arvosta vuodessa. Puolueen lähiyhteisö saa kuitenkin antaa puolueelle tai yhdistykselle suurempiakin lahjoituksia, esimerkiksi testamentilla.

Vaikka kaikki saman tukijan antamat tuet lasketaan yhteen, teoriassa on mahdollista antaa myös suurempia summia, jos ne pilkotaan pieniin eriin ja eri lahjoittajien nimiin.

Laki perustuu vaalirahoitusuudistusta valmistelleen Lauri Tarastin toimikunnan esityksiin. Puoluerahoituksen avoimuutta parannetaan Euroopan neuvoston korruptionvastaisen toimielimen GRECO:n antamien suositusten mukaisesti.

Valtiontalouden tarkastusvirasto pitää rekisteriä ilmoituksista internetissä. Hallitus voi päättää puoluetuen maksamisen lopettamisesta tai takaisinperinnästä.

Vaaliehdokkaiden tulee tehdä eduskunta- ja europarlamenttivaaleissa myös jälki-ilmoitus vaalikampanjaa varten otetusta lainasta sekä sen maksamiseen saadusta tuesta, jos tuki on vähintään 1 500 euron arvoinen.

Myös maksamatta jääneet laskut pitää ilmoittaa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat