Vaalimaan rekkaröntgen aloitti toimintansa

Vaalimaan tullin läpivalaisulaitos on aloittanut toimintansa. Ensimmäiset läpivalaisut tehtiin tullissa testausmielessä jo marraskuussa, jolloin laite luovutettiin tullin käyttöön.

Vaalimaan raja-aseman ns. rekkaröntgen on ensimmäinen EU:n maarajalla toimiva ajoneuvojen läpivalaisulaite. Laitos rakentuu 40 miljoonaa markkaa maksaneen röntgenkuvauslaitteen ympärille. Yhteensä sen kokonaiskustannukset ovat 71 miljoonaa markkaa.

Laitteessa voidaan tarkistaa 21 jopa 60 tonnia painavaa ajoneuvoa tunnissa. Laitteen avulla pystytään Itäisen tullipiirin johtajan Tommi Kivilaakson mukaan merkittävästi lisäämään tarkastusten määrää haittaamatta rajaa ylittävää liikennettä. Aiemmin yhden rekan läpikotainen tarkastaminen saattoi kestää purkamisineen ja lastaamisineen pitkälle toista vuorokautta.

Tullin pääjohtaja Tapani Erling totesi, että tullirikosten määrän rajun kasvun takia itärajalla on läpivalaisulaitteen rakentaminen Vaalimaalle enemmän kuin perusteltua, ja se tapahtuu juuri oikeaan aikaan.

Nyt tulli pääsee toden teolla ongelmakenttään kiinni, Erling arvioi. Vaalimaan lisäksi EU:n alueella toimii kolme läpivalaisulaitetta. Saksassa, Hollannissa ja Ranskassa sijaitsevat laitokset ovat kaikki satamissa. Koko maailmassa niitä on kaikkiaan toistakymmentä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat