Mainos

Vaalimaalle ajoneuvojen läpivalaisulaitteita

Vaalimaan tulliasema saa vuosituhannen vaihteeseen mennessä käyttöönsä suurten ajoneuvojen läpivalaisulaitteen salakuljetuksen vähentämiseksi. Röntgensäteisiin perustuva järjestelmä maksaa kaikkiaan yli 80 miljoonaa markkaa.

Tullihallituksen edustajat ovat allekirjoittaneet kauppapaperit läpivalaisulaitteen ostamisesta ranskalaiselta Heimann Systems S.A. -yhtiöltä.

Samalla kun Vaalimaan tulliaseman kautta kulkevan tavara- ja ajoneuvoliikenteen määrä on lisääntynyt, salakuljettajat ovat aloittaneet yhä laajemman toiminnan. Keinot salakuljetuksen rajoittamiseksi ovat kuitenkin olleet kortilla. Tullin tähän asti käyttämät keinot ovat lisäksi läpivalaisuun verrattuna aikaa vieviä; rekan tarkastaminen käsin vaatii vähintään kaksi tuntia.

Läpivalaisujärjestelmää Tullihallitus kuvaa "erittäin tarpeelliseksi". Viime vuonna itärajan vilkkaimman ylityspaikan, Vaalimaan tulliaseman, kautta kulki yhteensä yli 600 000 ajoneuvoa ja näistä lähes 200 000 oli suurempia ajokkeja.

Jopa 15 rekkaa tunnissa

Uuden läpivalaisulaitteen avulla tullin on mahdollista tarkastaa arvioiden mukaan noin 20-30 prosenttia aseman kautta ajavista rekoista.
-Läpivalaisujärjestelmän ansiosta tulliaseman työntekijät voivat tarkistaa jopa 15 rekkaa tunnissa, Tullihallituksen pääjohtaja Berndt Olof Johansson kertoo.

Rekka ohjataan läpivalaisutunneliin, jos tulliviranomaiset epäilevät, että lastina saattaa olla muutakin kuin asiakirjoihin kirjattuja tavaroita. Kuski jättää ajokkinsa tunnelin alkupäähän, josta rekka siirtyy hitaasti automaattisen siirtojärjestelmän avulla tunnelia pitkin. Tunnelissa rekasta otetaan sekä ylhäältä että sivusta röntgenkuvat, joiden analysoiminen alkaa välittömästi.

Ilmoittamattomat tavarat, kuten mahdolliset aseet, huumeet, tupakka ja alkoholi, näkyvät kuvissa. Röntgenkuvaprintin avulla tullivirkailijan on helppo löytää myös laatikoihin pakattu luvaton lasti ilman turhaa etsimistä myöhemmin.

Tullihallitus arvioi, että ensimmäiset rekat voidaan ajaa kuvattaviksi valaisutunneliin vuoden 1999 kesällä. Varmistamattomien tietojen mukaan myös Venäjän tulli suunnittelee läpivalaisujärjestelmän hankkimista. Todennäköisesti venäläistä valaisutunnelia kaavaillaan Juustilaan.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.