Vaalimaalla jälleen ihmiskauppaepäily

Neljää georgialaista miestä epäillään laittomasta maahantulon järjestämisestä. 48 naista odottaa kotiin käännyttämistä vastaanottokeskuksessa.

Vaalimaan raja-asemalle saapui eilen ennen puoltapäivää linja-auto, jonka kyydissä oli 48 naista ja neljä georgialaista miestä. Miehiä on otettu kiinni. Heitä epäillään laittoman maahantulon järjestämisestä.

Naiset vietiin Joutsenon vastaanottokeskukseen odottamaan käännyttämistä kotimaahansa. Vastaanottokeskuksen johtaja Maiju Kouki kertoi, että naiset viipyvät Joutsenossa muutamia päiviä.

- Naiset eivät ole turvapaikanhakijoita, mutta majoittuvat meille niin kauan kuin on välttämätöntä. Taustojen selvittäminen vie ilmeisesti muutamia päiviä, Kouki arveli.

26-60 vuotiaat naiset puhuivat vain gruusiaa tai venäjää, joten yöllä asioita selvitettiin lähinnä elekielellä. Tulkki saapuu paikalle päivän mittaan. Koukin mukaan naiset vaikuttivat väsyneiltä ja nälkäisiltä.

- Univelkaa näytti olevan. He saivat eväkassit ja pääsivät nukkumaan.

Matkareitikseen osa henkilöistä on kertonut Tbilisi-Moskova-Helsinki-Tukholma-Kööpenhamina-Saksa-Itävalta-Italia-Kreikka-Turkki-Georgia.

- Kuulustelun hoitavat poliisi ja rajavartiosto, meidän tehtävämme on tarjota inhimillistä kohtelua, ruokaa ja majoitusta, Kouki sanoi.

Rajavartijat alkoivat epäillä laittomuuksia, kun kaikille linja-autossa olleille oli myönnetty viisumit Ruotsin lähetystössä Moskovassa ja auto oli tulossa Georgiasta, määränpäänään Keski-Eurooppa.

Viime viikolla paljastui, että Vaalimaan kautta on jo kolmen kalenterivuoden aikana tullut vastaavanlaisia kuljetuksia, joilla on tullut Eurooppaan georgialaisia naisia, joiden pelätään joutuneen ihmiskaupan uhreiksi. Keskusrikospoliisi johtaa nyt paljastuneen tapauksen esitutkintaa.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 16.03.2005)

Lue myös:

    Uusimmat