Vaalikoneessa mielistely on virhe

Vaalikoneet ovat erityisesti nuorten suosiossa, mutta sen perusteella ehdokkaiden ei kannata taktikoida vastauksiaan. Näin korostivat suurten medioiden politiikan toimitusten päälliköt MTV3:n Talviareena-tapahtumassa.

- Taktikoinnilla on yhtä lyhyet jäljet kuin valheella, sanoo MTV3 Uutisten politiikan toimituksen päällikkö Timo Haapala.

Näennäisen nuorekas vastailu on huteraa siksikin, että toimitukset hyödyntävät ehdokkaiden vaalikonevastauksia myöhemmin seuratessaan vaalilupausten toteutumista.

Vielä pätevämpi seurannan väline olisi vaalikausikone, visioi Helsingin Sanomien politiikan toimituksen päällikkö Marko Junkkari. Se voisi kytkeä vaalikoneen eduskunnan dataan, vaikkapa edustajien poissaoloihin.

Vaalikoneet kiinnostavat yleisöä jo ennen julkaisuaan, kertoi Yle Uutisten politiikan toimituksen päällikkö Riikka Uosukainen. Kun Ylen vaalikoneeseen pyydettiin ehdotuksia kysymyksiksi, vastauksia tuli muutamassa viikossa yli 700.

- Tietysti siellä joukossa oli varmaan järjestöjä ja lobbareita.

Sosiaalinen media ei päällikkötoimittajien mukaan tee vaalikoneita tarpeettomiksi. Uosukainen sanoi hien kohoavan pintaan jo siitä ajatuksesta, että ihminen vain kahlaisi läpi Facebookin vaaleihin liittyvää päivitystulvaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat