Vaalikampanjointi alkoi Norjassa terrori-iskujen varjostamana

Norjan puolueet ovat käynnistäneet vaalikampanjansa ensi kuun paikallisvaaleihin poikkeuksellisesti yhdessä rintamassa. Puolueiden edustajat kokoontuivat niin Oslossa kuin muissakin kaupungeissa yhteisiin kampanja-avauksiin osoittaakseen solidaarisuutta viime kuun terrori-iskujen uhreille.

Tilaisuuksissa myös vältettiin poliittisia hyökkäyksiä.

– On syytä olettaa, että tätä vaalikampanjaa leimaa arvokkuus ja että erittäin monet ihmiset saapuvat uurnille syyskuussa, sanoi konservatiivipoliitikko Arne Hjeltnes.

Kampanja-avaus oli lykkääntynyt kolmella viikolla iskujen takia.

Mielipidemittaukset ennustavat, että äänestysvilkkaus voi kasvaa jopa 81 prosenttiin, kun vuoden 2007 paikallisvaaleissa se oli vain 61 prosenttia. Gallupit ovat lisäksi osoittaneet työväenpuolueelle hurjaa kannatusnousua. Oikeisto sen sijaan on alamäessä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat