Vaaliasiantuntijan vinkki loppukampanjointiin: Erottautukaa!

MTV3:n vaaliasiantuntija tutkimusjohtaja Kimmo Grönlund Åbo Akademista kuvaa eilistä MTV3:n suurta vaalitenttiä tunnelmaltaan kiihkeäksi. Hänen mielestään kaikki keskustelijat olivat kunnon vedossa.

—En muista, että näin vilkasta, jännittävää ja tiivistunnelmaista vaaliväittelyä olisi Suomessa nähty.

Grönlundin mukaan opposition ja hallituksen erot tulivat eilisessä tentissä hyvin esille, mutta eroja voisi korostaa vielä lisää.

—Luulen, että nyt on paljon äänestäjiä, jotka miettivät, tekevät vaalikoneita ja katsovat vaalitenttejä. Itse haluaisin äänestäjänä selkeitä eroja esiin. Eilen päästiin hyvälle alulle.

Grönlundin mukaan nyt puoluejohtajien kannattaisi satsata omiin ideologioihinsa, eikä vedota liikkuviin äänestäjiin.

—Esimerkiksi keskustan ase viime hetkellä voi olla vahva aluepoliittinen painotus.

Hermostuneisuus näkyi

Grönlundin mielestä väittelyssä näkyi ehdokkaiden hermostuneisuus perussuomalaisten suosiosta, vaikka perussuomalaisten kannatuksessa näkyikin tämän viikon MTV3:n teettämässä vaaligallupissa ensimmäinen notkahdus.

—Kaiken kaikkiaan on mielestäni selvää, että suuri voitto perussuomalaisille tulee. Tämä näkyi hermostuneisuutena, mikä oli hauskaa katsojille. He (puoluejohtajat) keskustelivat enemmän tosissaan, kuin mitä aiempina vuosina ollaan totuttu.

Osalla hermostuneisuus näkyi haparointina sanavalinnoissa Muun muassa Jutta Urpilainen meni sekaisin puhuessaan vakuuksista ja takuista.

—Nyt on SDP:llä ja Urpilaisella näytön paikka. Nähtäväksi jää, lähteekö tämänviikkoisen tutkimuksen hienoinen gallup-nousu lentoon vai ei.

Grönlund uskoo, että vaikka ehdokkaiden aikataulut ovat tiukkoja, vaalikentillä kirmaaminen on tärkeää vielä tulevan viikon aikana.

—On vielä paljon ihmisiä, jotka haluavat henkilökohtaisesti tavata ehdokkaansa. Sillä on aika suuri merkitys. Kun kannatusluvat ovat näin tasan, kukaan tuskin haluaa jäädä kuumepotilaana kotiin makaamaan.

Katso MTV3:n vaaliasiantuntijan Kimmo Grönlundin kommentit: (Huomenta Suomi 7.4.2011)

Lue myös:

    Uusimmat