Vaaliasiantuntija: Tässä oli Maikkarin vaalitentin kärkikolmikko

MTV3:n vaaliasiantuntija, Åbo Akademin tutkimusjohtaja Kimmo Grönlundin mukaan MTV3:n toisessa suuressa vaalitentissä nousi esiin kolmen kärki, jonka muodostivat Paavo Arhinmäki (vas), Timo Soini (ps) ja Pekka Haavisto (vihr).

Grönlundin mukaan nämä ehdokkaat esiintyivät aikaisempiin tentteihin nähden aktiivisemmin.

– Haavisto oli erityisen aktiivinen tentin alussa. Gallup-noste varmasti näkyy.

Haavisto pärjäsi parhaiten myös Maikkarin nettikyselyssä.

Paavo Väyrysen (kesk) itseluottamus ja kova asiaosaaminen tulivat Grönlundin mukaan esille.

– Tosin ihmetyttää perustuslakitulkinta uuden presidentin valtaoikeuksista. Väyrynen olisi venyttämässä rajaa hieman pidemmälle.

Sauli Niinistön (kok) suoritusta Grönlund piti tasaisen vahvana työnä.

Paavo Lipposen (sd) esiintyminen oli yllättävän rentoa. Hänen kova asiantuntemus EU-asioissa tuli esiin.

Görnlundin mukaan kukaan ehdokkaista ei varsinaisesti epäonnistunut Maikkarin suuressa Presidenttitentissä.

Grönlund arvioi, että gallupit ohjaavat hieman ihmisten äänestyskäyttäytymistä. Hän pitää mahdollisena, että presidentinvaalien toiselle kierrokselle Niinistön kanssa menee joko Haavisto tai Väyrynen.

Vieläkö oma äänestyslippu odottaa varmaa numeroa? Käy MTV3:nvaalikoneessa

Muista myös tulosilta MTV3-kanavalla ja Maikkarin netissä 22.1.

(MTV3)

Katso Raimo Pitkäsen juttu ja Kimmo Grönlundin studiohaastattelu

Lue myös:

    Uusimmat