Vaadittavasta elatusavusta riitaa Järvilehto-jutussa

Jyrki Järvilehdon puolustus vaatii selvitystä, miten toissakesäisessä veneturmassa kuollut mies on osallistunut perheensä elatukseen eläessään.

- Minulle ei ole esitetty selvitystä [uhrin] elatuksesta, Ripatti totesi.

Asianomistajat vaativat Järvilehdolta kolmelle lapselle elatusapua 330 euroa kuukaudessa täysi-ikäisyyteen saakka. Vaadittua summaa tulee omaisten asianajaja Tapio Susiluodon mukaan korottaa 50 eurolla kuukaudessa, kun lapset täyttävät 13 vuotta.

Näiden vaatimusten mukaisesti Järvilehdolle kertyisi maksettavaa elatusavuista noin 150 000 euroa.

Puolustuksen mukaan kohtuullinen elatusapu olisi 200 euroa, mikäli tuomio tulee.

Oikeudessa asianomistajat esittävät todistelua siitä, miten uhri osallistui lasten elatukseen eläessään. Oikeus kuulee uhrin avovaimoa ja tämän veljeä.

Todistajia kuullaan suljetuin ovin. Salassapitoa vaati uhrin omaisten asianajaja Susiluoto ja oikeus suostui tähän.

Lisäksi asianomistajat vaativat, että alaikäisillä lapsilla olisi oikeus saada niin kutsuttua koulutusapua sen jälkeenkin, kun he ovat täyttäneet 18 vuotta.

Järvilehto kiistää vahingonkorvausvaatimukset perusteettomina, sillä hän kiistää menetelleen syytteessä kuvatussa tavalla. Järvilehtoa syytetään muun muassa törkeästä kuolemantuottamuksesta.

Lue myös:

    Uusimmat