Uutuuslaite poliisiveneisiin: Ruorijuopot paremmin kiinni

Poliisin juhannusvalvontaa helpottamaan tulee poliisiveneisiin poikkeuksellinen uutuus: tarkkuusalkometri.

Tarkkuusalkometrin avulla poliisi pystyy puhalluttamaan ruorijuopot jo vesillä. Alkometrin avulla puhallutus ja humalaisten veneilijöiden valvonta muuttuu merkittävästi.

Aiemmin poliisi on joutunut kuljettamaan juopuneeksi epäillyn veneilijän rantaan ja sieltä edelleen lähimmälle poliisiasemalle tai terveysasemalla. Joissakin tapauksissa mukana on ollut myös sairaanhoitaja, joka on voinut heti ottaa verikokeen epäillyltä.

Ylikonstaapeli Reijo Laitinen Liikkuvan poliisin Mikkelin yksiköstä pitää tarkkuusalkometriä tervetulleena.

- On tapauksia, että olemme saaneet ruorijuopon kiinni, mutta hän on selvinnyt käsiin ennen kuin ehdimme verikokeisiin.

Uutuuslaite tulee tänä kesänä kolmeen poliisiveneeseen. Kaikkiaan poliisilla on kymmenen venettä. Poliisi ei ole hankkinut aiemmin tarkkuusalkometriä vesille, koska veneissä alkometrit joutuvat kovalle koetukselle. Vastaavanlaisia laitteita on jo käytössä poliisautoissa.

Komisario Jarmo Puustinen Liikkuvan poliisin Mikkelin yksiköstä pitää ruorijuoppouden yhden promillen rahaa liian korkeana.

- Usein ihminen yrittää laskeskella, että kuinka paljon hän voi juoda yhteen promilleen asti. Sitä on kuitenkin hyvin vaikea arvioida, koska yhden promillen humalassa ihmiseltä alkaa mennä käsitys omasta tilastaan.

Lue myös:

    Uusimmat