Uutuuskirja paljastaa norjalaismiljardöörin vaimon viimeiset hetket minuutilleen – tämä Anna-Elisabeth Hagenin katoamispäivästä tiedetään

Anne-Elisabeth Hagen, 69, katosi kodistaan Norjassa miltei kolme vuotta sitten. Vastikään julkaistu kirja tuo julkisuuteen uutta tietoa tapauksesta: muun muassa sen, mitä kaikkea Anna-Elisabethin viime hetkistä todella tiedetään. Osa päivän tapahtumista on pystytty kertomaan minuutin tarkkuudella.

Kahden norjalaisen rikostoimittajan kirjoittama kirja Lørenskogmysteriet julkaistiin kotimaassaan keväällä. Suomenkielinen painos Lunnaat on tulossa näillä hetkillä. Suomessa kustantaja on Gummerus.

Norjan TV2:n rikostoimittajat Magnus Braaten ja Kenneth Fossheim ovat kirjassa pyrkineet kertomaan kaiken sen, mitä Norjaa ja muitakin Pohjoismaita kohauttaneesta katoamistapauksesta tiedetään.

Kirja on mielenkiintoista luettavaa, sillä siinä on kerrottu tapahtumista tarkkuudella, johon ei ole ainakaan suomenkielisessä mediassa päästy. Kirjassa kuvaillaan esimerkiksi kadonneen Anne-Elisabeth Hagenin tiedettyjä viimeisiä hetkiä lähes minuutin tarkkuudella.

6:24
Mitä tapahtui norjassa kadonneelle miljonääri Tom Hagenin vaimolle? Katso video toukokuulta 2020.

Kuvailut perustuvat pitkälti vaimonsa murhasta epäillyn Tom Hagenin kuulustelukertomuksiin, mutta kirjassa on kiinnitetty huomiota myös Hagenin kertomuksen epätarkkuuksiin ja erikoisiin yksityiskohtiin. Myös Hagenin kuulustelukertomuksia ja versio tapahtuneesta on avattu kirjassa laajasti.

Alla oleva kuvailu perustuu kirjassa kerrottuihin tapahtumiin Anne-Elisabeth Hagenin katoamispäivänä ja sitä edeltävänä iltana. Kirjassa naiseen viitataan lempinimellä Lisbeth.

Edeltävä ilta

Katoamispäivää edeltävänä iltana, 30. lokakuuta 2018, Hagenit kävivät Oslossa syömässä ja teatterissa yhdessä tuttavapariskunnan kanssa. Ohjelmassa oli satiirimusikaali The Book of Mormon, joka oli saanut hyvät arviot norjalaismediassa. Näytelmä teki vaikutuksen myös Hageneihin.

Näytös päättyi kello 22.37, minkä jälkeen kaksikko palasi taksilla kotiinsa Lørenskogiin, joka sijaitsee Oslon itäpuolella. Matkaa oli vain noin 15 kilometriä, ja pariskunta oli kotona yhdentoista maissa.

Kotona pariskunta jutteli hetken ja rentoutui, kunnes he menivät nukkumaan. Kello oli tuolloin hieman yli puolenyön. Pariskunnalla oli tapana nukkua eri huoneissa, ja niin he tekivät nytkin.

Mökkisuunnitelmia

Keskiviikkoaamuna Tom Hagen näki vaimonsa talon alakerrassa olohuoneen ikkunan vieressä pienen pöydän ääressä. Miehen mukaan nainen joi murukahvia ja selaili jotain iPadiltaan.

Tom Hagenin kertomuksen perusteella kerrotaan, että aamutoimien lomassa pariskunta puhui suunnitelmistaan viettää pitkä viikonloppu mökillä.

Miehen mukaan he puhuivat, olisiko reissuun parempi lähteä samana vai seuraavana päivänä. Jos he lähtisivät samana päivänä, hänen olisi joka tapauksessa täytynyt lähteä matkaan jo puoliltapäivin, sillä hän oli kertomansa mukaan sopinut mökkimatkan varrelle Lillehammeriin liiketapaamisen kello kahdeksi, kirjassa kerrotaan.

Pariskunta ei päässyt miehen mukaan selvyyteen lähdöstä. He sopivatkin puhuvansa asiasta tunnin kuluttua, kun hän soittaisi Lisbethille töistä.

Ulkona tapahtui jotain, mitä ei ole pystytty selittämään

Aamun aikana Lisbeth puhui puhelimessa palkanlaskijan kanssa noin 10 minuutin ajan. Kirjassa kerrotaan, että puhelu päättyi kello 8.56, ja samaan aikaan Hagenien talon oven ulkopuolella tapahtui jotain, mistä poliisi ei ole kirjan kirjoittajien mukaan päässyt tähän päiväänkään mennessä selville.

Tilanne tallentui lähistöllä sijaitsevan järven vastarannalla sijaitsevan varastorakennuksen valvontakameraan yli 400 metrin päässä.

Huonolaatuisissa valvontakamerakuvissa näkyy epäselvää valon kajastusta talon ulkopuolella noin 20 sekunnin ajan. Kirjan kirjoittajien mukaan valo näyttää tulevan valkoisesta tai hopeanvärisestä autosta.

Kirjassa kerrotaan Tom Hagenin muistikuvien perusteella, että näihin aikoihin mies istuutui keittiön pöydän ääreen syömään aamiaismuroja. Pian tämän jälkeen hän hyvästeli vaimonsa ja lähti töihin. Se oli viimeinen kerta, kun hän näki vaimonsa.

Viimeiset elonmerkit

Tom Hagen istui autoonsa hieman yhdeksän jälkeen ja suuntasi työpaikalleen. Matka tallentui useisiin valvontakameroihin. Perillä hän pysäköi autonsa kello 9.14. Myös tämä tallentui valvontakameraan.

Kirjailijoiden mukaan viimeiset elonmerkit Anna-Elisabeth Hagenista ovat samalta ajalta.

Kello 9.10 nainen oli lähettänyt tekstiviestin tyttärelleen. Nainen kehui edellisillan teatterireissua ja kertoi, että ”me lähdemme vasta aikaisin aamulla, kun Lillehammerissa on tapaaminen n. klo 11. Voin olla lapsenvahtina illalla/yöllä”.

Neljä minuuttia myöhemmin Lisbeth soitti vielä pojalleen. Tämän jälkeen hänestä ei kuulunut enää mitään.

Tyttärelle lähetetty viesti on mielenkiintoinen, koska sen perusteella mökkimatkalle lähdöstä olisikin jo sovittu etukäteen ja että aikeena olisi ollut lähteä seuraavana päivänä. Tämä on ristiriidassa sen kanssa, mitä Tom Hagen on kertonut poliisille.

Selityksiä

Tom Hagen siis väitti, ettei olisi päässyt vaimonsa kanssa vielä katoamisaamuna yksimielisyyteen siitä, milloin mökkireissulle lähdetään ja että asiasta olisi sovittu puhuttavan puhelimessa vielä samana päivänä.

Kirjan mukaan Tom on selittänyt tätä erikoista yksityiskohtaa sillä, että kenties Lisbeth oli lähettänyt tyttärelleen viestin, jossa puhuttiin seuraavan päivän matkasta, koska Tom itse ei ollut soittanut kotiin sovittuna aikana. Hänen mukaansa he olivat siis sopineet aamulla, että hän soittaisi vaimolleen toin tunnin kuluttua.

Lisbethin lähettämä viesti oli kuitenkin lähetetty 9.10, eli ennen sovittua puhelua. Lisäksi, tuohon aikaan Tom Hagen ei ollut vielä edes saapunut työpaikalleen. Hagen ei ole kirjan mukaan tätä kiistänyt.

Kirjassa huomautetaan myös, että Tom oli itse kahdessa aiemmassa kuulustelussa kertonut, että tapaaminen olisi sovittu katoamisen jälkeiseksi päiväksi.

Ensimmäiset merkit

Kirjoittajien mukaan ensimmäinen merkki siitä, ettei kaikki ole hyvin, saatiin kun sähköasentaja yritti soittaa Lisbethille reilut puoli tuntia sen jälkeen, kun tämä oli soittanut pojalleen. Nainen ei enää vastannut puhelimeen.

Noin 10 minuuttia tämän jälkeen myös poika oli yrittänyt tavoitella äitiään uudestaan, mutta turhaan. Edelleen 16 minuutin kuluttua yritti Tom Hagen.

Kirjassa kuvaillaan, miten ei ole tavatonta, että henkilö ei olisi vastannut puhelimeen 51 minuutin aikana kertaakaan. Olisihan nainen voinut olla esimerkiksi keskittynyt askareisiinsa.

Rikostoimittajien mukaan on sen sijaan vaikeampi selittää, miksi naisen puhelin liikkui vastaamattomien puheluiden aikana.

Puhelimen on selvitetty liikkuneen talon sisällä kello 9.14 ja 10.07 välillä, mutta tiedossa ei kuitenkaan ole, että puhelinta olisi tuona aikana käytetty.

Kirjan mukaan asia on saatu selville Lisbethin iPhone 5:n Terveys-sovelluksesta, joka tallentaa tietoja muun muassa puhelimen käyttäjän kävelemistä välimatkoista ja askelmääristä.  

Mielenkiintoisin yksityiskohta on, että sovellus oli liikkeen lisäksi tallentanut puheluiden aikaan putoamisen tai kaatumisen. Liikeanturiin oli tallentunut nopea liike, joka kirjan mukaan vastaa monen portaan mittaista hyppyä yhdellä kertaa.

Kirjassa tosin todetaan myös, että sovelluksen tarkkuus on heikko, ja poliisin on ollut mahdotonta tehdä asiasta pidemmälle meneviä johtopäätöksiä.

Lisää epäselvyyksiä

Ennen kello 11 Lisbethin puhelimeen saapui vielä tyttären viesti vastauksena aiempaan viestiin. Myös aviomies yritti edelleen soitella.

Tom Hagen on kertonut huolestuneensa kovasti, kun vaimo ei vastannut. Kertomansa mukaan hän siis yritti näihin aikoihin tavoitella vaimoaan keskustelemaan mökkireissusta.

Mökkisuunnitelmapuheiden lisäksi kirjassa kiinnitetään huomiota epäselvyyksiin sen suhteen, mihin aikaan Hagen on kertonut soittaneensa vaimolleen. Hagenin kertomuksen ja muualta saatujen varmistettujen puhelutietojen välillä on ristiriitoja.

Kertomansa mukaan mies oli mennyt kello 9.45 kokoukseen, joka liittyi hänen työhönsä.

Hagenin kertomuksen mukaan hän sai kokouksen lopulla, noin kello 10.40, puhelun liiketuttavalta. Hän ei kertomansa mukaan odottanut puhelua ja se kesti ainakin 40 minuuttia. Hagenin mukaan hän ei kokouksen aikana ja siitä johtuen voinut soittaa vaimolleen.

Poliisin puhelutietojen mukaan Hagen kuitenkin soitti liiketuttavalleen itse, eikä toisin päin. Puhelu alkoi kello 10.38 ja päättyi kello 11.12.

Kirjassa kerrotaan myös, että Lisbethin puhelimesta saatujen tietojen perusteella Hagen soitti siihen 10.06, 10.07, 11.13, 11.14 ja 11.17, eli osin myös kokouksen aikana. Hagenin oman puhelimen muistista kaksi ensimmäistä puhelua puuttuvat.

– Poliisi ei oikein ymmärrä, miten tapahtumat sopivat yhteen, kirjassa todetaan.

Joku soitti Lisbethille talon lankapuhelimesta

Tom Hagen yritti soittaa vaimolleen vielä hieman myöhemminkin. Nämä puhelut tulivat kello 13.06, 13.08 ja 13.18. Tämän jälkeen mies soitti lähellä asuvalle pojalleen, johon myös Lisbeth oli ollut katoamisaamuna yhteydessä, ja kertoi, ettei saa yhteyttä naiseen.

Hieman ennen puoli kahta Tom Hagen lähti työpaikaltaan. Kirjassa kerrotaan, että tuohon aikaan vuorokaudesta ajomatka pariskunnan kotiin ei kestä montaa minuuttia.

Miehen kertomuksen mukaan kotiportailla oli vastassa erikoinen laudanpätkä. Myös ovimatto oli vinossa. Hän meni sisään ja tutki koko kerroksen, muttei löytänyt vaimoaan.

Kello 13.39 vanhin tytär soitti äitinsä puhelimeen, mutta kukaan ei vastannut. Kirjailijoiden mukaan ei ole tiedossa, oliko Hagen tullut vielä tässä vaiheessa kotiinsa sisään.

Minuuttia myöhemmin tytär soittaa uudestaan lankapuhelimeen. Hagen vastaa, ja kello on 13.40.

Edelleen kello 13.46 joku soitti lankapuhelimella Lisbethille. Kirjassa oletetaan perustellusti, että puhelun soitti asunnolle näihin aikoihin omankin kertomuksensa mukaan saapunut Tom Hagen. Hagen on kuitenkin kiistänyt soittaneensa puhelua.

Naisen matkapuhelin oli vain muutaman metrin päässä lankapuhelimesta, pienellä pöydällä eteisen oven vieressä. Puhelimen äänet olivat päällä, ja äänenvoimakkuus oli säädetty reilusti yli puolenvälin. Tom Hagen ei kuitenkaan kuullut puhelimen soivan, kirjassa kerrotaan.

Karmea kirje

Asunnolle saapumisen jälkeen Hagen oli kertomansa mukaan tutkinut kaikki talon huoneet ja autotallin paitsi kylpyhuoneen, johon hän kertomansa perusteella katsoi viimeiseksi.

Siellä hän näki vaimonsa housut ja alusvaatteita lattialla. Mies on kertonut, että huomasi tässä vaiheessa myös mustan nippusiteen, joka oli eteisen lattialla sekä punaisen tuolin, joka oli alakertaan vievien portaiden ja olohuoneen oven välissä. Hän oli kulkenut tuolin ohi useampaan kertaan, mutta huomasi tuolilla olevan kirjekuoren vasta nyt.

Kirjekuoren alla oli Lisbethin sormuksia ja kello.

Kirjeessä kerrottiin, että Lisbeth on siepattu. Useamman sivun mittainen viesti mainitsi 9 miljoonan euron lunnasvaatimuksen ja että se tulisi suorittaa Monero-kryptovaluutalla. Hagenia varoitettiin soittamasta poliisille, tai Lisbeth kuolisi. Hagen kuitenkin soitti polisiille kello 14.08.  

Tuosta puhelusta käynnistyi yksi Norjan nykyhistorian seuratuimmista ja suurimmista rikostutkinnoista, joka on kesken vielä tänäkin päivänä.

Tutkinta jatkuu

Ensin poliisi selvitti tapausta sieppauksena, mutta paljasti keväällä 2020 jymy-yllätyksen pidättäessään Tom Hagenin. Miestä epäiltiin vaimonsa murhasta ja hänet passitettiin tutkintavankeuteen.

Vain 11 päivän päästä hovioikeus vapautti miehen, sillä näyttöä ei ollut tarpeeksi vankeudessa pitämiseen. Poliisi kuitenkin epäilee Hagenia edelleen.

Pian Hagenin pidättämisen jälkeen poliisi kertoi pidättäneensä myös 30-vuotiaan miehen Oslossa. Häneen on viitattu norjalaismediassa nimellä ”kryptomies”. Häntä on epäilty ensin naisen surmaamisesta ja sittemmin osallisuudesta tekoon.

Kumpikin miehistä on kiistänyt syyllisyytensä.

Tapauksen poliisitutkinta on edelleen kesken, ja poliisi on norjalaismedian perusteella ollut viime aikoina vaitonainen tutkimusten edistymisestä.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja