Uuttera kaivaminen tuotti rosvoille lähes 100 000 euron saaliin

Britanniassa hämmästellään ahkeria rosvoja, jotka pääsivät kaivamansa tunnelin kautta käsiksi seinässä olevaan pankkiautomaattiin ja suureen saaliiseen.

Salfordissa, lähellä Manchesteria sijaitsevan Tesco-marketin pankkiautomaatti tyhjennettiin viikko sitten öiseen aikaan.

Tunnelin kaivuuhommat oli aloitettu marketin takana olevalta joutomaalta.

Metri metriltä rosvot etenivät mutaisen maan ja marketin betoniperustusten läpi putkia ja sähköjohtoja väistellen, kunnes he saavuttivat teräksiset lattiapalkit pankkiautomaatin alla.

Siellä odotti saalis: 80 000 puntaa eli noin 95 000 euroa.

Poliisin mukaan ryöstö oli hyvin suunniteltu ja 15 metriä pitkän tunnelin kaivuu oli kestänyt useita viikkoja, ehkäpä kuukausia. 

Hämmästystä herättää se, että kukaan ei ollut nähnyt eikä kuullut mitään epäilyttävää.

– Ryöstäjillä on täytynyt olla mukanaan generaattori poraa varten, lapioita ja suuri määrä ämpäreitä, sanoo maa- ja vesirakennusinsinööri Miklas Scholz.

Poliisi laittaa toivonsa siihen, että viikon karkuteillä olleet ryöstäjät eivät ole malttaneet olla kerskumatta teollaan.

–  Tämän rikoksen suunnitteleminen ja toteuttaminen on kestänyt kauan, joten epäilen etteivät he ole malttaneet pitää suunnitelmiaan täysin salassa, toteaa Suur-Manchesterin poliisin rikosylikonstaapeli Mark Toker

Lue myös:

    Uusimmat