Uutta vuotta juhlittiin terroripelon varjossa

Vuosi vaihtui maailmalla perinteiseen tyyliin ilotulituksin ja puhein. Vuoden vaihtumisen juhlintaa ovat varjostaneet kuitenkin monin paikoin tiukat turvatoimet.

Uusi vuosi otettiin maailmalla vastaan näyttävien ilotulitusten ja muiden perinteisten juhlallisuuksien merkeissä, mutta tiukat turvatoimet varjostivat ilonpitoa. Suurkaupungeissa tuhannet poliisit partioivat kaduilla terrori-iskujen pelon takia.

Lontoossa noin 100 000 ihmistä suuntasi kulkunsa kaupungin keskustaan. Heitä vartioi 3000 poliisia koko Britanniaan julistetun terrorivaroituksen takia. Skotlannissa ja Pohjois-Englannissa taas lähes 4000 kotitaloutta oli vailla sähköä voimalinjojen katkettua sankan lumentulon vuoksi. Myös manner-Euroopassa sää oli kylmää ja talvista.

Saksan pääkaupungissa Berliinissä uusi vuosi sai noin miljoona ihmistä tungeksimaan Brandenburgin portille. Pariisin Champs Elysees -aukiolle kokoontui myös satoja tuhansia innokkaita. Pakkassäästä huolimatta tunteet kävivät kuumina. Saksassa 12 poliisia loukkaantui, kun viranomaiset ja sadat mellakoivat nuoret ottivat yhteen Leipzigissa. Ranskassa hulinoitsijat sytyttivät yli 300 autoa tuleen eri puolilla maata, jossa autojen polttamisesta on tullut jo muutaman vuoden kestänyt uudenvuodenperinne.

Verisin uusi vuosi oli Filippiineillä, jossa ainakin 22 ihmistä sai viranomaisten mukaan surmansa ja noin 500 loukkaantui uuden vuoden räjähteistä johtuvissa onnettomuuksissa ja juhlintaan kuuluvissa ammuskeluissa. Indonesiassa taas yhdeksän ihmistä kuoli ja yli 30 loukkaantui pommin räjähdettyä aattona järjestetyssä konsertissa Acehin maakunnassa, sotilaslähteet kertoivat.

Paavi puhui rauhan puolesta

Ensimmäisten joukossa uusi vuosiluku otettiin käyttöön Australian Sydneyssä. Kaupungin kuuluisalta sillalta taivaalle ammutuista raketeista nautti arviolta 700 000 ihmistä. Rooman kaduille taas kerääntyi seuraamaan ilotulitusta puoliltaöin ainakin 200 000 ihmistä.

Perinteisen uuden vuoden puheensa Vatikaanissa pitänyt paavi Johannes PaavaliII rukoili neitsyt Marialta rauhaa "Roomalle, Italialle, Euroopalle ja koko maailmalle."

New Yorkissa turvatoimet oli terrorismin pelossa viety pisimmälle. Suurkaupungin katuja vartioivat poliisien lisäksi sotilashelikopterit ja tarkka-ampujat. New Yorkin kuuluisaan uuden vuoden aaton juhlaan Times Squarella otti osaa 75 000 juhlijaa.

Moskovan lumiselle Punaiselle torille pyrkineitä juhlijoita odottivat harvinaisen monivaiheiset turvatarkastukset. Moskovalaiset joutuivat todistamaan henkilöllisyytensä ja kävelemään metallinpaljastimen läpi, ja pelkkä alkoholin tuoksu hengityksessä riitti sisäänpääsyn epäämiseen.

Terrorismia ja talouspolitiikkaa puheissa

Terrorismi, rauha, talous ja EU:n tulevaisuus olivat ykkösaiheita valtionjohtajien uuden vuoden puheissa. Britannian pääministerin Tony Blair toivoi Irakilta sinnikkyyttä matkalla demokratian mallimaaksi Lähi-idässä.

Saksan liittokanslerin Gerhard Schröderin päällimmäisenä huolena oli maan taloudellisen laman voittaminen. Samalla asialla oli Ranskan presidentti Jacques Chirac, jonka mukaan maan korkeiden työttömyyslukujen alentaminen on hallituksen ykköstavoitteita vuonna 2004.

Italian presidentti Carlo Azeglia Ciampi taas uskoi EU:n pian saavan kiistellyn unionin perustuslain valmiiksi.

(MTV3-STT-AFP-Reuters-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat