Uutta syöpärokotetta kasvatetaan tupakkakasvissa

Yhdysvaltalaiset tutkijat ovat kehittäneet uuden kasvipohjaisen syöpärokotteen, joka pystyy käynnistämään uudelleen ihmisen immuunivasteen, tuoreessa tutkimuksessa kerrotaan.

Yksi rokotteen eduista on se, että se voidaan räätälöidä potilaan syöpätyypin mukaan. Vielä ei ole kuitenkaan tietoa siitä, pystyykö rokote kokonaan tuhoamaan syövän.

Kyseessä on ensimmäinen kasvipohjainen syöpärokote, jota on testattu ihmisillä. 16:sta imusolmukesyöpää sairastavasta koehenkilöstä yksikään ei saanut sivuvaikutuksia ja yli 70:n prosentin elimistö kehitti immuunivasteen rokotteen ansiosta.

Stanfordin yliopiston tutkijoiden kehittelemän prosessin avulla on jo onnistuttu parantamaan syöpä hiiriltä.

Prosessissa potilaan syöpäsoluja täytyy ensin kloonata. Sen jälkeen kloonatut solut ruiskutetaan virukseen, jota tartutetaan tupakkakasviin. Kasvi alkaa tuottaa proteiinia, joka saadaan viikon päästä käyttöön jauhamalla kasvin lehtiä ja valmistamalla niistä rokote, joka ruiskutetaan potilaaseen.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat