Uutistoimisto: Kroatia valinnut Patrian AMV-vaunut

Sopimus kaupasta valmistunee allekirjoitettavaksi vasta joulukuussa.

Kroatian hallitus on valinnut suomalaisen Patrian toimittamaan maalle 84 uutta panssariajoneuvoa, kertoo maan valtiollinen uutistoimisto Hina.

Puolustusministeri Berislav Roncevicin mukaan Patrian tarjous on huomattavasti parempi kuin kilpaileva tarjous itävaltalaiselta Steyrilta. Hän ei suostunut kertomaan kaupan arvoa mutta kertoi, että Patrian tarjous on noin 50 miljoonaa euroa euroa edullisempi kuin Steyrin.

Kroatiassa on arvioitu, että kaupan kokonaishinta olisi noin 200 miljoonaa euroa. Sopimus kaupasta valmistunee kuitenkin allekirjoitettavaksi vasta joulukuussa.

Patria on saanut useita tilauksia AMV-panssariajoneuvoistaan. Toukokuussa yhtiö teki kaupat Etelä-Afrikkaan ja viime vuoden joulukuussa Kroatian naapurimaahan Sloveniaan.

Suurimman AMV-kauppansa Patria teki Puolaan vuonna 2003. Sen arvo oli 1,2 miljardia euroa.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat