Uutissuomalainen: Ammattikoulujen välillä suuria eroja keskeyttäneiden määrissä

Ammattikoulujen välillä on isoja eroja keskeyttäneiden määrissä, kertoo Uutissuomalainen. Opetushallitus on parhaillaan tekemässä selvistystä siitä, miksi erot ovat niin suuria eri koulujen välillä.

Lehden mukaan keskeyttäneiden määrä vaihtelee muutamasta prosentista jopa 25 prosentiin. Oppilaitoskohtaiset tilastot eivät ole julkisia, mutta tilastoista lehdelle kertoo opetusneuvos Juhani Pirttiniemi.

– Ääriesimerkeissä voivat olla kyseessä pienet oppilaitokset, jolloin jo muutamankin opiskelijan lähteminen vaikuttaa prosenttiin, muistuttaa hän eroista.

Keskeyttämismäärät vaihtelevat oppilaitoksen lisäksi opintoaloittain. Lisäksi lehti muistuttaa, että paikkakunta vaikuttaa tilastoissa. Keskeyttäneiksi ei katsota niitä, jotka siirtyvät toiselle alalle saman koulun sisällä.

Tilastokeskuksen tuoreimman tilaston mukaan keskeyttämisaste vaihtelee eri paikkakunnilla 1,7 ja 46,2 prosentin välillä.

Lue myös:

    Uusimmat