Mainos

Uusnatsit ovat yhä organisoituneempia

Uusnatsit toimivat aiempaa järjestelmällisemmin monissa Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön jäsenmaissa. Etyjin ihmisoikeustoimiston Odihrin edustajan Jo-Anne Bishopin mukaan eri maiden uusnatsijärjestöt ovat yhä enemmän yhteistyössä internetin välityksellä.

Liikkeiden kannattajat muun muassa välittävät tietoja joukkotapahtumista ulkopuolisilta suljetuilla verkkosivuilla.

- Uusnatsit tuntevat myös lainsäädännön aiempaa tarkemmin. He pyrkivät välttämään syytteitä kansanryhmää vastaan kiihottamisesta, kertoi viharikoksia käsittelevään Etyjin kokoukseen Helsingissä osallistunut Bishop.

Odihrin keräämien tietojen mukaan merkittävä osa viime vuonna raportoiduista rasistisista rikoksista Etyj-maissa oli uusnatsien, äärikansallisten liikkeiden tai löyhemmin järjestäytyneiden skinheadien tekemiä.

Tiedot käyvät ilmi syksyllä julkaistavasta vuosiraportista, johon kootaan tilastoja viharikoksista eri Etyj-maista. Viharikoksilla tarkoitetaan esimerkiksi väkivallantekoja, joiden motiivina on uhrin ihonväri, etninen tausta, uskonto tai seksuaalinen suuntautuminen.

Rasistinen väkivalta on hyvin raakaa

Odihrin mukaan Etyjin alueella rasistinen väkivalta on luonteeltaan erittäin julmaa. Väkivallanteoissa saatetaan käyttää teräaseita, teräsputkia tai pesäpallomailoja, minkä vuoksi uhrit saavat usein vakavia vammoja tai pahimmillaan kuolevat.

Väkivallan uhrien taustat vaihtelevat suuresti eri maiden välillä. Alustavan vuosiraportin mukaan EU:n alueella uhreina olivat viime vuonna usein siirtolaiset. Venäjällä ja Ukrainassa hyökkäysten kohteeksi joutuivat puolestaan sellaiset ulkomaalaiset opiskelijat, jotka erottuvat ulkoisesti valtaväestöstä.

Odihrin suvaitsevaisuusohjelmaa johtava Bishop ei kuitenkaan halua leimata yksittäisiä maita erityisen rasistisiksi, sillä Etyjin 55 jäsenmaan välillä on suuria eroja viharikosten tilastoinnissa.

Etyj-maissa on tapahtunut viime aikoina myös myönteistä kehitystä. Monet hallitukset näyttävät suhtautuvan viharikoksiin aiempaa vakavammin, ja joissakin maissa on perustettu viharikoksien ehkäisemiseen tähtääviä ohjelmia.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.