Uusnatsien kokoontumiseen rajoituksia Saksassa

Äärioikeiston mielenosoitusoikeuteen halutaan rajoituksia Saksassa. Saksan osavaltiot ovat pyytäneet keskushallitusta laatimaan esityksen, jolla äärioikeiston mielenosoituksia voitaisiin rajoittaa.

NPD:n mielenosoitus

Uusnatseja ei haluta päästää mm. historiallisesti herkille paikoille kuten Brandenburgin torille tai juutalaisten keskitysleirien paikoille. Mielenosoituskielto nousi esille, kun uusnatsien kansallisdemokraattinen puolue NPD haki lupaa mielenilmauksen järjestämiseen juuri Brandenburgin torilla. Saksan hallitus on pyrkinyt kieltämään puolueen toiminnan.

NPD järjestää tänään mielenosoitusmarssin Berliinin keskustassa. Noin 3 600 poliisia valvoo marssia, jonka odotetaan synnyttävän vastamielenosoituksia äärivasemmiston keskuudessa. NPD on aiemmin tänä vuonna järjestänyt Brandenburgin torilla kaksi mielenosoitusta, jotka herättivät pahennusta niin koti- kuin ulkomaillakin.

Saksan osavaltioiden sisäministerit päättivät eilen kaksipäiväisen kokouksensa. Äärioikeiston mielenosoituskiellon lisäksi he vaativat, että väkivaltaisista äärioikeistolaisista on perustettava valtakunnallinen rekisteri.

(MTV3-STT-AFP-AP)

Lue myös:

    Uusimmat