Uusintakäsittely varmisti Suur-Ulvilan synnyn

Satakuntaan syntyy neljän kunnan muodostama niin sanottu nauhakaupunki. Ulvilan kaupunginvaltuusto vahvisti toisessa käsittelyssään yhdistymisen Nakkilan, Kokemäen ja Harjavallan kanssa. Päätös syntyi niukasti äänin 18-17. Tulos on sama on kuin äänestyksessä kaksi viikkoa sitten.

Liitoshanketta oli käsiteltävä toistamiseen muotovirheen vuoksi. Ulvilan kaupunginjohtaja osallistui asian käsittelyyn kuntajohtajien asemaa koskevassa kohdassa, vaikka hänen olisi pitänyt yhdistymissopimuksen mukaan jäävätä itsensä. Muiden liitoskuntien johtajat olivat niin tehneet.

Uusi Ulvila syntyy vuoden 2011 alussa. Asukkaita uudessa kaupungissa on runsaat 35000.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat