Uusien henkilöautojen rekisteröintimäärät lisääntyneet

Autoala on nostanut arviotaan alalle syntyvien työpaikkojen määrästä.

Uusia henkilöautoja oli syyskuun loppuun mennessä rekisteröity enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä. Autoalan tiedotuskeskuksen mukaan tammi-syyskuussa oli rekisteröity 117 102 uutta henkilöautoa, mikä on 24 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana. Koko viime vuoden aikana rekisteröitiin 117 034 uutta henkilöautoa.

Kiihtyvän myynnin seurauksena autoala on nostanut arviotaan alalle syntyvien työpaikkojen määrästä. Autoalan Keskusliitto arvioi, että alalle syntyy tänä vuonna 1200 uutta työpaikkaa eli 500 enemmän kuin vielä kesällä ennakoitiin.

Työpaikkoja syntyy uusien ja käytettyjen autojen myyntiin sekä huolto- ja korjaamopalveluihin. Myös kuorma- ja pakettiautojen myynti on vilkastunut tänä vuonna.

Tammi-syyskuussa uusia kuorma-autoja rekisteröitiin 12 prosenttia ja pakettiautoja lähes 19 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat