Uusia "vakuuttelukuvia" Kim Jong Ilistä

Pohjois-Korea pyrkii jälleen todistamaan maailmalle johtajansa Kim Jong Il:n olevan mainiossa kunnossa. Maa on julkistanut taas uusia kuvia Kimistä, joissa virkeän oloinen johtaja seuraa muun muassa sotilasharjoituksia. Tiedossa ei ole, missä tai milloin kuvat on otettu.

Spekulaatiot Kimin huonosta terveydentilasta ovat velloneet jo pitkään, sillä häntä ei ole näkynyt julkisuudessa sitten elokuun. Kimin on muun muassa on huhuttu saaneen aivoverenvuodon. Jotkin lähteet ovat jopa väittäneet kommunistijohtajan kuolleen aikoja sitten.

Pohjoiskorealaiset viestimet julkaisivat kuvia Kimistä myös viime sunnuntaina. Kuvissa talvitakkiin pukeutunut hymyilevä Kim seurasi armeijan jalkapallo-ottelua. Sunnuntaina julkaistut kuvat herättivät kuitenkin paljon epäilyksiä, sillä Korean johtaja esiintyi kaikissa kuvissa yksin. Sen sijaan kuvissa ei näkynyt Kimiä seuraamassa itse jalkapallo-ottelua.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat