Uusia lintu

Tänään lintuinfluenssan todettiin levinneen Sveitsiin. Etelä-Venäjällä on paljastunut kanojen joukkokuolema, jonka syytä ei vielä tiedetä.

Lintuinfluenssa näyttää leviävän nopeasti sekä Aasiassa että Euroopassa. Taudin todettiin eilen tarttuneen ensimmäisen kerran tarhattuun siipikarjaan EU:n alueella. Intiassa viranomaiset ovat käynnistäneet massiivisen testausoperaation tartunta-alueilla.

Tänään lintuinfluenssavirusta kerrottiin löytyneen Sveitsistä Geneven ja Bodenjärven alueilta. Vielä eo tiedetä, onko tautin ihmisille vaarallista H5N1-muotoa.

Saksassa uusia H5N1-tapauksia löytyi viikonlopun aikana luonnonvaraisista linnuista eri puolilta maata. Puola puolestaan valmistautuu jo toimenpiteisiin, vaikka tautia ei maasta vielä ole löytynytkään.

Ranskassa H5N1-virusmuodon on todettu levinneen tarhattuihin kalkkunoihin. Hongkong ja Japani kielsivät tämän seurauksena siipikarjatuotteiden tuonnin Ranskasta. Presidentti Jacques Chirac söi maatalousmessuilla kanaa televisiokameroiden edessä ja vakuutti, ettei paniikkiin ole aihetta.

Georgian presidentti Mihail Saakashvili julisti tänään hätätilan alueelle, jolta on löydetty lintuinfluenssaa. Presidentin toimiston mukaan ihmisten liikkumista alueella saatetaan rajoittaa.

Intian viranomaisten mukaan yli 90 000 ihmistä on testattu viruksen varalta Gujaratin osavaltiossa, missä satojatuhansia kanoja on jouduttu teurastamaan viruksen leviämisen estämiseksi. Kiina kertoi kahdesta uudesta tapauksesta, joissa virus on tarttunut lintuja käsitelleisiin ihmisiin.

Kanoja kuollut joukoittain Etelä-Venäjällä

Etelävenäläisellä kanatilalla on sattunut kanojen joukkokuolema.

Krasnodarin alueen viranomaiset vahvistavat, että paikallisella tilalla on kuollut yli 20 000 kanaa. Siipikarjasta otettujen näytteiden on määrä valmistua viimeistään tiistaina.

Läheiseltä Mustanmeren rannikkoalueelta on paikallisten viranomaisten mukaan löydetty viime aikoina runsaasti kuolleita villilintuja. Lintujen kuolinsyytä ei ole vielä saatu selville.

(MTV3-STT-Itar-Tass-DPA-Reuters)

(Kymmenen uutiset 26.02.2006)

Lue myös:

    Uusimmat