Uusia laajakaistapalveluita saa jo lähes joka kunnassa

Uusia laajakaistaisia telepalveluita on kuluttajille tarjolla jo lähes kaikkialla Suomessa, ilmenee liikenne- ja viestintäministeriön tuoreesta selvityksestä. Maakuntien välillä eroja entistä nopeammat internetyhteydet mahdollistavien ns. ADSL-palvelujen saatavuudessa ei juuri ole. Lähinnä vaihtelua oli siinä, tarjoaako palveluita jollain alueella vain yksi operaattori vai onko yrittäjiä liikkeellä useampia. Niin ADSL:n kuin muidenkin telepalveluiden saatavuuteen vaikuttaa eniten se, onko kunnassa riittävästi niin isoja taajamia, että operaattorien kannattaa investoida uusiin verkkoihin, selvityksestä ilmenee.

Sellaisia kuntia, joissa ADSL-liittymiä ei ollut lainkaan saatavilla, löytyi viime vuoden lopulla vain kahdeksan. Ne olivat Artjärvi, Humppila, Jokioinen, Maksamaa, Tammela ja Ullava sekä Ahvenanmaalla sijaitsevat Föglö ja Lumparland.

Useimmissa muissa kunnissa ainakin puolella kunnan kotitalouksista oli mahdollisuus halutessaan hankkia ADSL-palvelu, selvityksestä ilmenee. Hieman hitaampi ISDN-yhteys on lähes kaikkien kotitalouksien ulottuvilla kaikissa kunnissa.

LVM:n selvityksen tiedot kerättiin 52 teleyritykseltä viime vuoden lopulla.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat