Uusi tilinpito muutti bruttokansantuotelukuja

Bruttokansantuotelukujen vaihtaminen uuden tilinpitojärjestelmän mukaiseksi on muuttanut vanhan järjestelmän bkt-lukuja 0-0,5 prosenttiyksikköä puoleen tai toiseen 2000-luvulla, kertoo Tilastokeskus.

Bruttokansantuote on laskettu ensimmäistä kertaa uudella tilinpitojärjestelmällä. Myös vertailuluvut on korjattu uuden järjestelmän mukaisiksi.

Uudessa järjestelmässä tutkimus- ja kehittämisinvestoinnit ovat aiempaa näkyvämmin esillä. Myös kotitalouksien kulutuksen laskentamenetelmää on muutettu.

Sen sijaan uudistuksella ei ole Tilastokeskuksen mukaan merkittävää vaikutusta suhdannevaihtelujen ilmenemiseen luvuissa.

Tilastokeskus tarkentaa nyt viime vuotta koskevaa bruttokansantuotelukuaan. Bruttokansantuote väheni 1,2 prosenttia, kun maaliskuussa julkistettujen ennakkotietojen mukaan luku oli 1,4 prosenttia.

Viime vuoden ohella luvut ovat muuttuneet siten, että esimerkiksi toissa vuonna uuden järjestelmän mukaan bruttokansantuote supistui 1,5 prosenttia, kun vanhan järjestelmän mukainen luku oli 1,0 prosenttia.

Tammi-maaliskuussa bkt putosi 0,4 prosenttia loka-joulukuuhun verrattuna. Vuoden takaisesta takapakkia tuli 0,3 prosenttia.

 

Lue myös:

    Uusimmat