Uusi Thaimaan-lähettiläs toivoo Aasian katastrofin uhreille muistomerkkiä

Ensi kuussa työnsä Suomen Thaimaan-suurlähettiläänä aloittava Lars Backström uskoo, että myös ulkoministeriö osallistuisi muistomerkin kustannuksiin.

Suomen tuleva Thaimaan-suurlähettiläs Lars Backström toivoo, että Thaimaassa menehtyneille hyökyaallon uhreille rakennetaan muistomerkki mahdollisimman nopeasti. Asia tulee hänen mukaansa ajankohtaiseksi tulevan kevään tai kesän aikana.

- Toivoisin, että jo seuraavana tapaninpäivänä omaiset voisivat käydä muistomerkin luona muistamassa läheisiään, Backström sanoi uutistoimisto STT:lle.

Virallisia suunnitelmia muistomerkistä ei vielä ole, mutta Backström uskoo ulkoministeriön osallistuvan sen kustannuksiin.

- Itse näkisin, että se olisi kaikkien uhrien yhteinen muistomerkki. Siten kunnioitettaisiin myös thaimaalaisia uhreja.

Hän muistuttaa, että Thaimaassa on hyökyaallon jäljiltä kadonneita tai kuolleita kaikkiaan 52 eri maasta. Näin ollen omien muistomerkkien rakentaminen kaikille kansallisuuksille olisi melko epäkäytännöllistä.

Backström aloittaa työnsä helmikuun alussa, mutta hän saapuu Thaimaahan jo huomenna.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat