Uusi tekniikka saa television haisemaan

Tokiolaisessa yliopistossa on kehitetty teknologiaa, jonka avulla televisionäyttö kykenee välittämään kuvan lisäksi myös tuoksuja.

Haruka Matsukuran tutkimustiimin kehittämän teknologian avulla tuoksut saadaan välitettyä miltä tahansa näytöltä niin, että tuoksu tuntuu tulevan juuri halutusta kohdasta.

Toteutus kuulostaa melko yksinkertaiselta: Näytön jokaiseen neljään nurkkaan sijoitettavilla tuulettimilla puhalletaan "tuoksupellettien" aromeja näytölle. Tuulettimien voimakkuutta ja suuntaa vaihtelemalla halutut tuoksut saadaan kohdistettua oikeille kohdille näytössä.

Esimerkiksi kahvin tuoksu saadaan tuotettua juuri sille kohdalle, missä kahvikuppi näkyy näytöllä.

NewScientist-teknologiasivusto kertoo, että tällä hetkellä järjestelmä kykenee tuottamaan vain yhtä tuoksua kerrallaan. Tutkijat aikovat kuitenkin kehittää seuraavaksi tulostimen mustepatruunan kaltaisen tuoksupatruunan, jonka avulla tuoksuja saataisiin vaihdettua helposti

Matsukuran mukaan tuoksuteknologiaa voidaan käyttää myös mm. mainosnäyttöjen yhteydessä tehostamaan mainoksen sanomaa.

Lue myös:

    Uusimmat