Uusi taskukokoinen laite mittaa rasvankulutuksesi heti

Uusi taskukokoinen laite kertoo, polttaako kehosi rasvaa. Keksinnöstä voi olla hyötyä paitsi ylipainon, myös diabeteksen hoidossa, Science Daily uutisoi.

Urheiluhullut, diabeetikot ja laihduttajat saattavat tulevaisuudessa mitata rasvankulutuksensa helposti. Tutkijat ovat nimittäin kehittäneet taskukokoisen laitteen, joka kertoo heti, polttaako kehosi rasvaa.

Journal of Breath Researchissa esitelty laite perustuu elimistön asetonipitoisuuden mittaamiseen. Asetonia erittyy pääasiassa veressä, kun rasva hajoaa. Elimistön asetonipitoisuus lisääntyy myös huonosti hoidetun diabeteksen yhteydessä. Asetonipitoisuus on mahdollista mitata hengityksestä.

NTT DOCOMO Research Laboratoriesin tutkimuksessa tarkasteltiin 17 japanilaista (11 miestä, kuusi naista), joiden painoindeksi oli keskimääräistä korkeampi. Vapaaehtoiset jaettiin kolmeen ryhmään: niihin jotka jatkoivat normaalia elämää ilman ylimääräistä kalorinkulutusta tai liikuntaa. Toinen ryhmä harrasti kevyttä liikuntaa, kuten hölkkää tai nopeaa kävelyä päivittäin 30-60 minuuttia, mutta söi tavalliseen tapaansa. Kolmas ryhmä teki samat liikuntaharjoitukset, mutta vähensi lisäksi päivittäistä kalorinkulutustaan.

Koe kesti 14 päivää, joiden aikana ryhmäläiset testasivat painonsa, rasvapitoisuutensa ja hengityksensä asetonipitoisuuden. Kaksi ensimmäistä ryhmää eivät polttaneet merkittävästi rasvaa ja heidän hengityksensä asetonipitoisuus pysyi ennallaan. Liikuntaa lisännyt ja kalorinkulutustaan vähentänyt ryhmä pystyi sitä vastoin polttamaan merkittävän määrän rasvaa. Lisäksi heidän hengityksensä asetonipitoisuus laski huomattavasti.

– Koska lihavuus lisää elämäntapasairauksia, rasvanpolton mittaaminen laitteen avulla voi näytellä tärkeää roolia päivittäisessä ruokavalion hallinnassa. Tämänhetkiset mittausmenetelmät eivät kuitenkaan vielä käytännössä sovi painoaan tarkkaileville ihmisille, jotka haluavat seurata rasva-aineenvaihduntaansa kotona. Kun otetaan huomioon että laihdutuksen vaikutuksia voidaan arvioida hengityksen asetoninipitoisuuksia mittaamalla, olemme osoittaneet että prototyyppimme on käytännöllinen ja vaihtoehtoinen laite, jota voidaan käyttää yksilöllisissä laihdutusohjelmissa, tutkija Satoshi Hiyama kertoo.

Uudesta keksinnöstä voi olla hyötyä myös diabeteksen hoidossa.

– Kun diabetesta ei hoideta, hengityksen asetoetikkahappopitoisuus on korkea. On mahdollista, että meidän prototyyppimme avulla voitaisiin arvioida, miten diabeteksen kontrolloiminen käy kotona, Hiyama sanoo.

Lue myös:

AVA, Maarit Rasi

Kuva: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat