Uusi Salon kaupunki aloittaa 2009

Suomen kaikkien aikojen suurimman kuntaliitoksen selvitystyöt aloitettiin viime marraskuussa.

Suomen kartalle ilmestyy vuoden 2009 alussa uusi, nykyistä suurempi Salon kaupunki. Kuntaliitoksessa ovat mukana seudun kymmenen kuntaa, joiden valtuustot käsittelivät liitosasiaa eilen illalla.

Kuntaliitos on Suomen kaikkien aikojen suurin.

Vaakunakseen uusi Salon kaupunki ottaa nykyisen Halikon kunnan vaakunan. Uudessa kunnassa on asukkaita yli 54 000, ja sen pinta-ala on parituhatta neliökilometriä.

Yksimielisesti päätös nuijittiin seitsemässä kunnassa, eli Kiikalassa, Kiskossa, Kuusjoella, Muurlassa, Perttelissä, Suomusjärvellä ja Särkisalossa.

Sen sijaan asiasta äänestettiin kolmessa kunnassa. Salossa kuntaliitosta kannatti 39 valtuutettua, kun taas neljä äänesti sitä vastaan. Perniössä taas kolme valtuutettua 27:sta olisi säilyttänyt oman kunnan. Kaksi valtuutettua äänesti tyhjää. Tiukin äänestys oli Halikossa, jossa kuntaliitoksen puolesta liputti 24 ja sitä vastaan 11 valtuutettua.

Kaikissa kymmenessä kunnassa hallitukset esittivät valtuustoille kuntaliitoksen hyväksymistä.

Sisäministeriön asettama kuntajakoselvittäjä Arto Koski aloitti kuntien yhdistymistä koskevan selvitystyön viime marraskuussa. Esityksensä hän julkisti toukokuun alussa.

Kuntaliitoksesta kerrotaan enemmän tänään Salossa pidettävässä tiedotustilaisuudessa, jossa ovat paikalla kuntien valtuustojen puheenjohtajat, kuntien hallitusten puheenjohtajat, kunnanjohtajat, henkilöstön edustaja ja kuntajakoselvittäjä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat