Uusi öljylautta lähestyy Espanjan rannikkoa

Öljyntorjunta-alukset taistelivat tänään aikaa vastaan Espanjan koillisrannikolla, kun kova tuuli puski uutta valtaisaa öljylauttaa aivan rannikon tuntumaan. Mereltä puhaltava tuuli oli päivän mittaan ajanut öljyä vajaan kahden kilometrin päähän Galician rannikosta.

Öljyä on arviolta noin 9000 tonnia ja se on peräisin viime viikolla uponneesta Prestige-säiliöaluksesta. Se on jakautunut lauttoihin, joista suurin on noin 10 neliökilometrin laajuinen.

Alueen kalastusministerin Enrique Lopez Veigan mukaan öljy saavuttaa rannikon huomiseen mennessä elleivät virtaukset yllättäen muutu. -Tuulet ovat yltymässä todella hankaliksi pahimpaan mahdolliseen aikaan, sanoi Lopez Veiga paikallisen radion haastattelussa.

Tuulet puhalsivat rannikkoalueella 25-45 kilometriä tunnissa ja tyrskyjen korkeus vaihteli kahdesta neljään metriin. Lopez sanoi epäilevänsä, että merenpohjassa oleva tankkeri vuotaa yhä öljyä.

Espanjan hallituksen mukaan uusi öljylautta on kuitenkin joko jäännöstä edellisestä vuodosta tai tankkerin omaa polttoainetta, ei suinkaan uusi vuoto. -Pahin on vielä edessä. Olemme saaneet vasta esimakua siitä, mitä on tulossa. arveli pienen rannikkokaupungin Corcubionin kaupunginjohtaja Rafael Mouzom. Tankkerista on jo valunut tuhansia tonneja öljyä, joka on saastuttanut noin 400 kilometriä Galician rannikosta. Suurin osa öljystä on tullut rantaan Galician pääkaupungin La Corunan ja Finisterren välisellä alueella.

Pelastustyö alulle

Saksalainen öljyntorjunta-alus pääsi tänään aloittamaan rannikkovesien puhdistamisen öljystä Galician rannikolla. Erikoisvalmisteinen Neuwerk-alus alkoi pumpata merestä öljyä lähellä Prestige-tankkerin uppoamispaikkaa. Alus upposi 19. marraskuuta, kun se oli haljennut kahteen osaan.

Neuwerk saapui onnettomuusalueelle jo useita päiviä sitten. Pelastustyötä ei kuitenkaan voitu aloittaa kovan merenkäynnin vuoksi. -On helpottavaa päästä vihdoinkin tekemään jotain, sanoi saksalaisaluksen miehistöön kuuluva Jörg Berner.

EU:n liikennekomissaari Loyola de Palacio totesi tänään, että Prestigen kaltainen alus olisi pitänyt poistaa liikenteestä jo kuukausia sitten. -Meri kuuluu kaikille eurooppalaisille. On korkea aika ryhtyä noudattamaan päätöksiä, jotka tehtiin Erika-aluksen uppoamisen jälkeen, hän sanoi. Erika-tankkerin uppoaminen vuonna 1999 aiheutti suurta tuhoa Ranskan rannikkoalueilla.

Espanjan pääministeri Jose Maria Aznar ja kuningas Juan Carlos vierailevat onnettomuusalueella maanantaina.

(MTV3-STT-DPA-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat